Ihmisen kokemustavan olisi viimeistään 50 vuoden iässä hyvä oppia virittäytymään - ulkoisesta kokemishausta sisäiseen kokemiseen.

 Ihmisen kokemustavan olisi viimeistään 50 vuoden iässä hyvä oppia virittäytymään - ulkoisesta kokemishausta sisäiseen kokemiseen.

Heti kun vauva syntyy hän pyrkii ulkoisen kokemisen keräämiseen - katseella, käsin, ryömien, kontaten jne.

Aina siihen saakka että pian matkustelee maailmalla ulkoisia kokemuksia hakien.

Joissa tyypillistä on - että jotta saan sisäisen kokemuksen minun pitää matkustaa jonnekin - siirtyä paikasta toiseen. Jonka markkinointi on takonut ihmisille syvälle päähän.

Kun sisäisen kokemuksen voi saada myös luomalla se itse - sukan kutominen, kulttuurin tekeminen, rakentelu - tai ihan läheltä - mennä haistelemaan sateen tuoksua, katselemaan kukkapenkkiä, istua alas kivelle, sulkea silmänsä, kuunnella, haistella, kokea kuinka tuuli liikuttelee ihokarvoja.

Tuohon kohtaan ne jotka ovat oppineet että uutta löytyy vaan matkustelemalla sanovat että tuollainen tuulen haistelu on hölmön hommaa - ovat niitä jotka joka päivä kävelee aistiensa kautta sisäisen kokemisen mahdollisuuksiensa ohi - ja ovat jopa tainnuttaneet sisäistä kokemistaan.

Ja hän saattaa ajatella että jos joku sanoo että onpa hieno pilvi niin hän ajattelee että onko tuo hullu. Johon voisi kyllä sanoa - ei vaan sinä olet henkisesti kaventunut. Ja tässä ollaankin sitten ihmisten äärellä joiden mielestä kulttuuri on turhaa - ja se näkyy kautta maan poliitikkojen päätöksissä kulttuurin ja muiden aineettomien arvojen suhteen - mm niin että päätökset liikunnan ja urheilun resurssoinnissa kulttuuriin verraten on luokkaa 7 suhde 1.

Siis ikää kun tulee niin kokemisen fokus siirtyy ulkoisesta sisäiseen mukaanlukien muistelu.

Ja kun voisi väittää että sisäisen kokemisen kyky on yhteydessä henkiseen rikkauteen - niin siitä juontuu kysymys - onko sisäisen kokemisen niukkuus taas yhteydessä dementiaan.