Putinin peto-Venäjä pitää eristää kokonaan muusta maailmasta

Putinin peto-Venäjä pitää eristää kokonaan muusta maailmasta


 Eihän tällaisesta muuta voi sanoa.

Yhä selvemmäksi käy että Putinin hallinto on pelkkä väkivaltainen barbaarinen rosvojoukko.


Venäjän sotilaita epäillään uudesta törkeästä sotarikoksesta, Amnesty vaatii tutkintaa

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaatii tutkintaa Venäjän joukkoihin kuuluvien sotilaiden uudesta väitetystä törkeästä sotarikoksesta.

Venäjää tukevilla Telegram-tileillä ensin jaetulla, mutta sittemmin laajalti eri sivustoille levinneellä videolla väitetään näkyvän kuinka venäläissotilas kastroi vangiksi ottamansa ukrainalaissotilaan veitsellä.

Kädet sidottuina olevalla miehellä on ukrainalainen univormu ja veistä käyttävällä miehellä venäläinen univormu. Lisäksi videolla näkyy muita venäläisiin sotilasasuihin pukeutuneita. "

Videon kuvauspaikasta tai -ajasta ei ole tietoa. Muun muassa tutkivaa journalismia tekevän Bellingcatin asiantuntija on arvioinut, että video vaikuttaa aidolta.

Amnesty Internationalin Itä-Euroopasta ja Keski-Aasiasta vastaavan johtajan Marie Struthersin mukaan tekijät on saatettava rikosoikeudelliseen vastuuseen, mikäli tutkinta vahvistaa videon aitouden.

Videosta ovat uutisoineet useat mediat, muun muassa Newsweek ja The Guardian. "

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations