Onko tämä hoitajaresurssien ilmastotodellisuus - josta ei pääse ulos muuta kuin kohtelemalla kunnolla ilmastokestäviä suomalaisia hoitajia

Suomalainen hoitaja pärjää umpihangessakin.


 Onko tämä hoitajaresurssien ilmastotodellisuus - josta ei pääse ulos muuta kuin kohtelemalla kunnolla ilmastokestäviä suomalaisia hoitajia

Yle 2014

Espanjalaiset sairaanhoitajat hylkäävät Vaasan

Vaasan kaupunginsairaalassa työskentelevistä espanjalaisista sairaanhoitajista viisi jättää Vaasan. Syynä on muun muassa maan kalleus, kylmä ilmasto ja suomen kielen vaikeus. Suomeen hoitajat saapuivat viime vuoden lokakuussa.

Viisi Vaasan kahdeksasta espanjalaisesta sairaanhoitajasta on lähdössä Suomesta. Hoitajien mukaan ratkaisuun ovat vaikuttaneet maan kalleus, suomen kielen vaikeus ja kylmä ilmasto, kertoo Bothnia Work-hankkeen johtaja Riitta Lehtisalo. Viime vuoden lokakuussa Vaasan kaupunginsairaalaan työskentelemään saapuneilla hoitajilla on kahden vuoden määräaikaiset työsopimukset.

Lähtevistä sairaanhoitajiasta osa on saanut vakituisen työpaikan Lontoosta. Espanjalaisten sairaanhoitajien työllistämisen takana on Vaasan työ- ja elinkeinotoimiston vetämä Bothnia Work -hanke, jonka tarkoituksena on edesauttaa työperäistä maahanmuuttoa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations