Näin ratkaistaan Palestiinan valtiokysymys kerralla

 Näin ratkaistaan Palestiinan valtiokysymys kerralla


Perussuomalaisilla pettää omien tavoitteittensa logiikka.


Yle

" Samaan aikaan Petteri Orpolla on käsissään hallitus, jossa laskevan kannatuksensa kanssa kipuileva perussuomalaiset tuskin on kovin innostunut kompromisseista muslimienemmistöisen Palestiinan valtion tunnustamiskysymyksessä. Kristillisdemokraateille aihe tuntuu olevan kohtalonkysymys. "

Eikö se ole parempi että Palestiinalaisilla on oma islamistinenne valtio - jossa heillä on rauha rakentaa omaa elämäänsä.

Kuin että

1. He kärsivät ja kuolevat Gazan helvetissä.

2. Heitä menee sinne tänne pakolaisina

3. Terroristit tekee iskuja Gazan kärsimysten vuoksi.

Eikö perussuomalaiset osaa enää kiihkoiluiltaan ajatella.

Toinen asia.

Ovatko arabimaat niin saamattomia etteivät osaa jostain niiden välisiltä raja-alueilta osoittaa aluetta - että tehkää siihen Palestiinan valtio.

Vähissä on arabimaidenkin ajattelu- ja eläytymiskyky palestiinalaisia kohtaan.

Ehdottamallani tavalla koko palestiinalaisten kysymys on ratkaistu kerralla.

Etenkin jos Israel ymmärtää ajatella sen verran että sallii palestiinalaisten pyhiinvaellulkset heille pyhiin paikkoihin Israelissa.



Minulla ei ole persujen tapaan sellaista harhaista kuvitelmaa että voisin jotenkin työntää 1,8 miljardia islam-uskoista maailmasta pois - niin ajattelen sen sijaan että annetaan heille rauha alueellaan olla omissaan eikä tule houkutusta tulla häiritsemään muita - sellaisesta roolista olisin enemmän huolissani Putinista. Siksi suon palestiinalaisille oman valtion.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations