Tämä on hyvä esimerkki miten poliitikot ja viranomaiset - rahoitusta ohjaamalla - estävät aineettomien arvojen kehitystä ja kasvua - ilmoitetaan että näin suuri summa jaettiin tukia - mutta ne menee suurille yrityksille - joilla on jo jalansija markkinoilla.
Tämä on aivan selvä talouskasvun este - ja epätervettä markkinataloustoimintaa valtion ja kuntien taholta.
Mutta samalla pyrkimystä estää aineettomien arvojen yritysalojen kasvua.
Samaa kunnissa - jaetaan urheilulle moninkertaisesti tukia kulttuuriin verrattuna estäen sen pääsyä jopa mahdollisesti maailmanmarkkinoille.
Ja sekin vielä että teknologia kuin teknologia saa jopa tuhatkertaa enemmän tukia kuin kulttuuri.
Tämä asia on täysin selvä kansantalouden kasvutukos - jolla salaliiton tapaisesti estetään kulttuurin kasvua.
Esimerkki myös se että kunta kuin kunta niin sinne on rakennettu lähes jokaiselle urheilulajille jotain - mutta kulttuurille ei juuri mitään. Osoitetaan vain vanhoja rakennuksia käyttöön - eikä sitäkään - kunnat on täynnä tyhjiä kiinteistöjä eikä niitä anneta kulttuurille.
Kuntien kulttuuritoimen tehtävänä ollen estää mm portinvartijakontrollilla kulttuurin vapaata kasvua valtion ja kuntien kiinteistöjen tuella.
Näin kulttuurlsivistymätön Suomi on.
Kommentit