Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2025.

Ei näytä Haukkalankaan toimet hyvältä. Kysymys kuuluu mitä Stubbin pojan sähköpostissa oli - ja - valehteleeko Haukkala asiassa

 Ei näytä Haukkalankaan toimet hyvältä. Kysymys kuuluu mitä Stubbin pojan sähköpostissa oli - ja - valehteleeko Haukkala asiassa. https://yle.fi/a/74-20170358 Tämä haiskahtaa kokoomuksen entistä suoraviivaisemmalta nimityspolitikoinnilta. Ja - kokoomuselitismiltä - ja sehän ei käy. Etenkään Orpon ja kokoomuksen osaamiskompuroinnilla.

First one with new colours on new paper

Kuva
 

Ajatella että kokoomus oli ajamassa 7 miljardin tunnin juna hölmöilyjä

 Ajatella että kokoomus oli ajamassa 7 miljardin tunnin juna hölmöilyjä. Sama summa jolla hallituksessa yhteensä on tehty sopeutuspäätöksiä. Kysymys kuuluu - mikä on kokoomuksen suhteellisuuden ja realiteettien taju lennokkaissa hankehölmöilyissään.  Yle " Valtiovarainministeri Purran mukaan tämän hallituksen suorat sopeutuspäätökset etenevät hallitusohjelman suunnitelman mukaisesti. Hallitus on sopinut yhteensä noin seitsemän miljardin euron säästöistä ja veronkiristyksistä. "

Taide tai ainakin muotokuvapiirtäminen ja - maalaaminen kiinnostaa nuoria

Kuva
 Taide tai ainakin muotokuvapiirtäminen ja - maalaaminen kiinnostaa nuoria.  66 prosenttia Youtubeni kävijöistä on 18-44 vuotiaita ja niistäkin 63 prosenttia miehiä. Ja minä itse olen 71 vuotias.

And show goes on - new aquarells and 240 g A3 papers 😀

Kuva
  It is like sweet box

Onko "sitä näytetään mitä katsot" algoritmi osittain huijausta.

 Onko "sitä näytetään mitä katsot" algoritmi osittain huijausta. Kun avaat Youtuben tai Instagramin - sieltä alkaa automaattisesti tulla videoita ilman sinun valintaa ja Facebookissa kuvia. Ja sitten niitä aiheita joita sinulle pakkovalinnalla syötetään - lähetetään lisää - sitä näytetään lisää mitä katsot. Eikö tuo ole propaganda-algoritmiä.

Fine dressed man

Kuva
 

Instagram ja Youtube ei näytä kukkaniityistä, perhosista ja hyönteisistä mitään

 Instagram ja Youtube ei näytä kukkaniityistä, perhosista ja hyönteisistä mitään.  Ne näyttää vain ruohonleikkureita. Se on negatiivinen ympäristövalinta.

Naked sitting on the stone

Kuva
 

Nämä mittarit huutaa tylysti - Orpon hallitus ei osaa.

Mittareissa lopputulos - kahdessa vuodessa kansantalouskatastrofi.  Nämä mittarit huutaa tylysti - Orpon hallitus ei osaa. https://yle.fi/a/74-20169091 Se tiedettiin että hallituksen kannatuspaikkauspuolue perussuomalaiset ei osaa - mutta siihen moni uskoi että kokoomus osaa. Ja. Mittareissa lopputulos - kahdessa vuodessa kansantalouskatastrofi. Ja surkeaa on myös että palkallaan maksetut ekonomistit hokee että kokoomus ja hallitus osaa vaikka todellisuus on toista. Missä on heidän ammattieettinen kriittisyytensä. Sen olisi jo pitänyt soittaa hälytyskelloja - että kokoomuslaiset sankoin joukoin olivat hoilaamassa kansantalouden veturiksi Helsinki-Tampere-Turku eliitin taloushiekkalaatikkoleikkiä - 7 miljardin tunnin juna höpötystä - joka on typerintä luokkaa kansantaloushankkeena. Ja suurin hoilottaja Tampereen entinen pormestari istuu nyt ministerinä. Kokoomuksessa on paha osaamisvaje - se on nyt fakta - jota se levittää vielä virkanimitysvaltauksina ympäriinsä.

Old man

Kuva
 

Experience of world of shadows

Kuva
 

Suddenly surprised

Kuva
 

Impro portrait

Kuva
 

Impro portrait

Kuva
 

Onko tämä varsinainen taustasyy Ruotsin jengirikollisuudelle - nuoria poikkeuksellisen paljon - mutta heille ei ole töitä.

Kuva
 Onko tämä varsinainen taustasyy Ruotsin jengirikollisuudelle - nuoria poikkeuksellisen paljon - mutta heille ei ole töitä. Eli milleniaaleilla on töitä - mutta ei heidän lapsillaan.

Impro portrait

Kuva
 

Impro portrait

Kuva
 

Impro portrait

Kuva
 

Impro scene of people somewhere

Kuva
 

Summer night scene

Kuva
 

Luonnolle pitää tarjota HETI isoin toimenpitein mahdollisuus taltuttaa riehuvia luonnovoimia.

 Luonnolle pitää tarjota HETI isoin toimenpitein mahdollisuus taltuttaa riehuvia luonnovoimia. Joita ahne teknologia on irti päästänyt. 1. Globaali avohakkuu- ja puupeltokielto. 2. Massiiviset puiden istutukset ympäri maailmaa. 3. Kukkaniittyjen ylläpitopakko. 4. Maatalouden ja liikenteen ojien vedet ohjattava suodattaville soille - ja viljelyksille suojavyöhykkeet ojien varsille. Että ravinnepäästöt ei pääse suoraan vesistöihin. 5. Yksityisautoilukielto kaupunkeihin - niistähän on muutenkin tulossa yhä enemmän rankkasadetulvien kuljettamaa romua. Noilla keinoilla saadaan 1. Viherhiukkas kasvuryöppy tuottamaan kasveja - jotka taltuttaa riehuvat luonnonvoimat. 2. Saadaan pudotettua hiilidioksiditaso nopeasti voimalla alas. Kiistäkää nämä keinot jos kykenette.

Cafe

Kuva
 

Rocking chair

Kuva
 

Open window

Kuva
 

Park

Kuva
 

Imagined city scene from Stockholm

Kuva
 

What videos shows of bears in people's revir

 What videos shows of bears in people's territory Videos show - how bears understand being in foreign territory being in human being's home - and being careful there. Bears don't break everything in people's territory. They are more civilized as we think. And it is maybe so mainly also with other animals. Mitä videot näyttävät karhuista ihmisten reviirillä? Videot näyttävät, miten karhut ymmärtävät olevansa vieraalla alueella , ja ovat ihmisten kodeissa  varovaisia. Karhut eivät riko kaikkea ihmisten kodeissa. Ne ovat sivistyneempiä kuin luulemme. Ja ehkä se pätee pääasiassa myös muihin eläimiin.

Youtubeni kävijätilastoa - yllättäen enemmistö nuorempaa joukkoa ja miehiä.

Kuva
 Youtubeni kävijätilastoa - yllättäen enemmistö nuorempaa joukkoa ja miehiä.

Voi kysyä onko Li Andersson nousemassa EU:n keskeisiin arvovaltaisiin vaikuttajiin. Äänisaalis oli suomalaisten valtakirja siihen.

  Heikki Karjalainen   #4392239   29.6.2025 6:51 Ilmoita asiaton viesti Uusi kommentti Vastaus kommenttiin: #4392198 Mistä johtuu, että nämä terävät sanan säilät löytyvät juuri vasemmistoliitosta kuten Claes Andersson, Li, Minja Koskela tai arjen tulkitsija Mera Kyllönen ? Toisella laidalla ”ei mitään sanottavaa” orpo gramofoni ja tylsä kynnysmaton saksija. Eerojuhani Vaarala   #4392246   Kirjoittaja   29.6.2025 7:23   Muokkaa Ilmoita asiaton viesti Uusi kommentti Vastaus kommenttiin: #4392239 Ehkä se johtuu ongelmien kohtaamisgenrestä. Kokoomus ei tee mitään mikä ei koidu entistä suuremmaksi rikkaiden vaurastumiseksi, persut ei ymmärrä mitä ne tekee ja puhuu – ja vasemmistoliitto kohtaa tavallisen elämän ongelmat aidolla arvopohjalla – eikä kokoomuksen tapaan puoluebrändimuokattujen mainosarvohöpötysten pohjalta – niin että ainoa mikä kokoomuksessa on aitoa on epäaitous.

Impro portrait

Kuva
 

Thinking

Kuva
 

Tehoks Tehokas puhuja Li Andersson.

 Tehokas puhuja Li Andersson. Ja vaikka on kriittinen, on silti myönteinen ja hyvin demokraattinen. Eikä halua kärjistää asioita ristiriidoiksi - vaan ajattelee kypsästi että maailmaan mahtuu kaikenlaista mutta ei kaikkea pidä hyväksyä. Li Andersson ei siis ole fanaatikko. https://www.instagram.com/reel/DLai5uQCzlI/?igsh=M3Rvc294bzlicGVx

Impro portrait

Kuva
 

Moonlight scene from Ruovesi

Kuva
 

Rahoitusyhtiöt rahoittavat nyt erityisesti kiinalaisia tuotteita myyvien kauppiaiden ongelmia asiakkaille.

 Rahoitusyhtiöt rahoittavat nyt erityisesti kiinalaisia tuotteita myyvien kauppiaiden ongelmia asiakkaille. Jälleen on minulla menossa kiinalaisen tuotteen markkinatalousfarssi. Typerä suoranainen vittuilu. Asian on niin että jos rahoitusyhtiöt ei pudota listoiltaan typeriä asiakasongelmia aiheuttavia pellekauppiaita. Niin minä pudotan rahoitusyhtiöiden käytön ostoksiini. Siirrän ostoksiani vain etukenosta takakenoon - ja en maksa enää mitään rahoituskuluja - rahoitusyhtiöiden tappioksi. Markkinataloudessa pitää aloittaa pellekauppiaiden pudotuspeli. Ja sen voi tehdä rahoitusyhtiöt. Sitä paitsi pellekauppiaiden ongelmat aiheuttaa ihmisissä ostoshaluttomuutta - samaan tapaan kuin pari suurta pettymystä matkailussa - voi aiheuttaa parin vuoden matkailupettymysten unohtamistauon matkailuun. Kuka ehdoin tahdoin haluaa panna rahojaan siihen että jälkeenpäin raskaasti vituttaa.

Impro portrait

Kuva
 

Excellent table stand for phone - put it inside tape roll

Kuva
 

Fisherman on the stone

Kuva
 

Tree on the shore

Kuva
 

August scene, continued

Kuva
 

Monument for Finnish soldiers in war. Immigrant in Finland in sofa after workday. Jälkimmäinenkin puolustaa Suomea

Kuva
 Monument for Finnish soldiers in war. Immigrant in Finland in sofa after workday. Jälkimmäinenkin puolustaa Suomea.

Immigrant in Finland in sofa after workday

Kuva
 

Monument for Finnish soldiers in war

Kuva
 

Ready for Summer

Kuva
 

Direct glance

Kuva
 

Bright eyes

Kuva
 

One of those not loved since birth

Kuva
 

Täysin uniikki ohjelmanumero - muotokuva- ja pianoimprovisointia.

Kuva
  Täysin uniikki ohjelmanumero - muotokuva- ja pianoimprovisointia. 1. Tunti improvisoituja muotokuvia - eri tyylein - ilman mallia lyijykynällä ja osin akvarelliväreillä, tunnissa 3-4 kpl. Piirtäessäni ja maalatessani videokamera viereeni ja kuva televisionäytölle. Työt sitten ripustettavaksi nastoilla tms jollekin levylle ihmisten katseltavaksi. 2. Tunti pianoimprovisaatioita n 6-8 kpl. ** Ohjelma sopii hyvin kotijuhliinkin jos paikalla on piano. Yhteys: jussi.vaarala@gmail.com Näytteet: