Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2022.

Relax and be playful in December, live piano improvisation Jussi Vaarala

https://youtu.be/ofrbeAkXTxw  

Se on siinä. Jos kiusaamiseen ei nyt tartuta alkaa viranomaisten virkarikoskanteluiden rumba

 Se on siinä. Jos kiusaamiseen ei  nyt tartuta alkaa viranomaisten virkarikoskanteluiden rumba https://yle.fi/a/74-20006629 Miten ääliömäinen on Suomi kun noin ilmiselvää tutkimustulosta ei muka tajuttu aiemmin ja tartuttu asioihin samantien. Suomi ei todellakaan välitä aidosti operatiivisella tasolla lapsistaan ja nuoristaan. Kuka haluaa tehdä lapsia kouluun kiusattavaksi, tai väkivaltauralle, huumeuralle tai ainakin jatkuvan koulutuksen uralle joka ei tutkinto toisensa jälkeen johda työnsaantiin. Suomi on rakentanut - kiitos myös yritysten nuorten perheenperustamis- ja lapsentekoaikeet tuhoten työvaatimuksillaan jne jne, listaa yritysten syntisäkkiin riittää - nuorten tielle enemmän kuoppia kuin siltoja. Edes tajuamatta että niin on tehnyt vähätellen myös kerta toisensa jälkeen asioihin liittyvän kritiikin. Viimeisimpänä poliisiylijohtajan ja sisäministerin vähättely nuorten ja lasten katuryöstely- ja katuväkivaltauhalle. Mikä vittu valtaa vaivaa - ja yritysmaailmaa - oletteko te tyh

Ruoka-avun järjestämisestä taitaa puuttua yksi asia kokonaan joka helpottaisi asiaa heti ja eniten

Ruoka-avun järjestämisestä taitaa puuttua yksi asia kokonaan joka helpottaisi asiaa heti ja eniten  Kaupoilla pitäisi olla erillinen hävikkihuone jossa voisi olla myös kolhiutuneita säilykkeitä ja rikkoutuneita kuivamuonapaketteja. Sen pitäisi olla suorastaan lakisääteistä. Johon kauppojen pitäisi ilman lakiakin oma-aloitteisestikin ryhtyä - koska se oikoo kerralla järjestelmän mutkia ja tukkeita. https://yle.fi/a/74-20006130 Monimutkainen arvoketju vain siksi ettei ole toteutettu lyhintä mahdollista arvoketjua.  Kysymys kuuluu - miten usein Suomessa tehdään turhaa monimutkaisuutta - ja rakennetaan kompuroivia teknologioita - kun ei nähdä tai edes haeta lyhintä arvoketjua asioiden toteuttamiseksi. Yksi esimerkki olisi että lyhin arvoketju perusterveydenhuollossa olisi kylien ja kortteleiden yms lääkäri-hoitaja-sihteeri terveysasemat myös osittain liikkumalla toteuttaen.  Hyvä toteutus lyhyestä arvoketjusta on videovastaanotot.

Venäjästä pitää kysyä kaksi psykohistoriallista kysymystä

Venäjästä pitää kysyä kaksi psykohistoriallista kysymystä   Joka on vahvasti sosiaalipsykologinen mutta sen vahvuuden vuoksi myös vahvasti yksilöpsykologinen selitys sille - minkälaiseksi venäläinen kansallisuus, sosiaalisuus ja yksilö on muodostunut vuosisatojen aikana - niin suhteessa itseensä kuin muuallekin maailmaan - kaikessa siinä hankaluudessa jona venäläisyys on kautta aikain muille näyttäytynyt. Minkälainen kansallisuus on siis syntynyt kahdesta päätekijästä 1. Korruptiokaoottinen venäläinen yhteiskuntajärjestys 2. Väkivalta-pelkoalistava venäläinen vallankäyttö - jossa kaikessa on kaupan välineenä oma ja läheistesi henki. Kuten välittömästi havaitaan kyseessä on niin poikkeava järjestelmä ja sen seurauksena syntyvä poikkeava ihmiskuva kuin sosiaalisuuskin ettei sille ole lähellekään vastinetta missään läntisessä kulttuuripiirissä eikä varmaan eteläisessä kuin itäisessäkään. Mutta nuo kysymykset on vietävä vastauksiinsa saakka - sen dynamiikat ymmärrettävä ja kartasto tuosta

Tästä se lähtee - eurooppalaisille miljoonille pyöräilyharrastajille mieluinen luontopyöräilyn Suomi

Kuva
 Tästä se lähtee - eurooppalaisille miljoonille pyöräilyharrastajille mieluinen luontopyöräilyn Suomi Hyvä Jämsä - melkein naapurikunta - teette matkailuhistoriaa kun saatte pian Euroopan pyöräilijät luontoonne. https://yle.fi/a/74-20006461 Paljonkohan tuo korvaus maaston kulumisesta olisi? Kyseessähän on tulonsiirto matkailualalle… joka tuo kuntaan fyrkkaa, mutta tuoko metsänomistajalle? Metsäyhtiö kyllä meillä päin maksaa korvauksen kun ajavat naapurin tontille. 0   Vastaa Eerojuhani Vaarala   #3786914   Kirjoittaja   30.11.2022 22:20   Muokkaa Ilmoita asiaton viesti Uusi kommentti Vastaus kommenttiin: #3786909 Asia vaatii tietysti pohtimista. Mutta lähtökohta voisi olla että metsänomistajat ansaitsisi parhaiten aktiivisella osallistumisella oheispalveluihin. Sehän on selvä jos ihmisiä alkaa tulla niin sehän nostattaa tarvetta monenlaiseen. Mutta lähtökohta ei voi olla se että passiivisuudesta metsänomistajana maksetaan paljon. 0   Vastaa Eerojuhani Vaarala   #3786919   Kirjoittaja  

Slightly foggy evening

https://youtu.be/zezmsO-reRM  

Luin tänään luonnollisesti enemmän keskusta suuntautuneen lehden Maaseudun tulevaisuus

Luin tänään luonnollisesti enemmän keskusta suuntautuneen lehden Maaseudun tulevaisuus Yleisvaikutelma oli - kaikki tehdään ja ajatellaan yksiarvoisesti käsi kukkarolla. Ei sydämellä. On vaikea kuvitella että muu kuin äänekäs vähemmistö ajattelee maaseudulla niin.  Ja se äänekäs vähemmistö on taas jälleen kerran neliraajajarruttava petollinen hallitushäirikkö keskusta. Joka puoluepelissä on raskaasti putoajan paikalla - johon suuntaan sitä vie myös arvopohja - selkeästi yksiarvoisesti rahalla kaiken mittaava ahne puolue. Se ei valtaosaa maaseudun ihmisiä todellakaan miellytä. Luulen että seuraavissa vaaleissa käännetään maaseutua jopa 5 prosenttia muuhun kuin keskustan suuntaan. Ahne arvo-onttous törkein pelein ei maaseudun ihmisiä miellytä.

Käsittämättömän huikea - hirmuista empatiavetovoimaa omaava - taianomainen näyttely Helsingissä

 Käsittämättömän huikea - hirmuista empatiavetovoimaa omaava - taianomainen näyttely Helsingissä Ja erinomainen toimittajan tekemä esittely. https://yle.fi/a/3-12682455

Kun luonto riisuu ihmiset luonnollisiksi - eikä ole sivilisaation pakotietä keskellä erämaata luonnon armoilla ryhmän kanssa

Kun luonto riisuu ihmiset luonnollisiksi - eikä ole sivilisaation pakotietä keskellä erämaata luonnon armoilla ryhmän kanssa Yle: Retkikunta Jäämerelle. Rohkea, riisuva, onnistuva produktio Yleltä. Ennen näkemätön tv-sarja siihen mitä luonto voi ihmiselle tehdä viikon aikana ryhmässä. Kauniita episodeja nuorten ihmisten elämässä ja rohkeutta avautua ihmisinä - että ihminen minäkin olen. Huikea kansainvälisen luokan saavutus Yleltä - onko peräti retkeilyohjelmien "Silta" - kuten se oli  poliisisarjoissa. Keskeiseltä sisällöltään - luonto riisuu ihmisen omaksi itsekseen - kun sivilisaatio on riittävän kauan riittävän etäällä. Myöskin malli sille miten luontoretkiä voi tehdä täysin tuntemattomien ihmisten kanssa - viikossa joka hetki yhdessä takaa että oppii tuntemaan toisia - sekä myös väistämättä itseään. Kysymys kuuluu tietysti - tekeekö sivilisaatio hyvää ihmisyksilölle ja sosiaalisuudelle sellaisena kuin ne parhaimmillaan voisivat olla. https://areena.yle.fi/1-61701142

Onko medialla käynyt mielessä että tämäkin voisi olla hallituksen ja eduskunnan välistä normitoimintaa josta media rakentaa hysteriaa

Kuva
Onko medialla käynyt mielessä että tämäkin voisi olla hallituksen ja eduskunnan välistä normitoimintaa josta media rakentaa hysteriaa Ja että Marinin johtama hallitus on niin hyvä että se kestää tämänkin tempoilun. Kenties maailman paras pääministeri ja hallitus. Ja että median toiminnan päävaikutin onkin että se ei kestä noin hyvää hallitusta - sen täysmädännäisen perustarkoituksensa ohella että se rakentaa rahastavaa paskadraamaa mistä vain. Helvetin limanuljaskat - anteeksi limanuljaskoille luonnon vastaisesta väärinkäytöstä. Suomen media vaan on läpimätää paskaa myöskin ja etenkin siinä ettei se itse tee mitään mätäpaiseittensa puhkomiseksi. Typerin näytös viimeaikoina suuri toimittajien sympatia-aalto kun maan suurimman median Helsingin Sanomien päätoimittaja joutui eroamaan ajettuaan humalassa autoa parkkihallissa. Typerää mikä typerää - pitikö toimittajien liimata se typeryys itseensä julkisesti sympatialiimalla - sanomalla - näin me toimittajat pidämme yhtä. Hah.   https://yle.

Kaikille kansoille yhteinen eettinen ja realistinen common sense

Kaikille kansoille yhteinen eettinen ja realistinen common sense  Ei se mitä kiinalaisten päissä tapahtuu ole selitettävissä kokonaan lännen medialla, Kiinan hallinnon sensuurilla tai vallalla. Vaan kiinalaisilla on samanlainen päävärkki kuin muillakin kansoilla keskimäärin - ja se saattaa tavalla tai toisella ilmeten reagoida samalla tavalla kuin muutkin samankaltaisiin asioihin. Että olisikin yleinen eettinen ja realistinen common sense niin kiinalaisilla kuin muillakin kansoilla. Jolloin herää kysymys - miten me puhuttelemme ja vuorovaikutamme kansojen yleisen eettisen ja realistisen common sensen kanssa - ja miten se vaikuttaa. Onko YK:n toiminnan pohjana kansojen yleinen eettinen ja realistinen common sense vai mikä. Onhan jokaisella kansalla yksilötasolle samat materialistiset ja aineettomat tarpeet - ruoka, vesi, asunto, lämpö, sosiaalisuus, kulttuuri, luontosuhde, itsensä toteuttaminen - ja huoltosuhde, tuottavuus kun mennään politiikan ja yhteiskunnan puolelle. Ja onko niin et

Hurja kysymys - orastaako Kiinassa koronan vuoksi kova vallan kyseenalaistaminen

 Hurja kysymys - orastaako Kiinassa koronan vuoksi kova vallan kyseenalaistaminen Nyt on tullut rajoitusten takia levottomuuksia. Jos taas Kiina löysää rajoitukset on heti kolmasosa kansasta joutumassa koronan kurimukseen kun heitä ei ole rokotettu. Eikä kaiketi tehohoitokapasiteettiakaan ole paljon. Joka tietäisi miljoonia kuolleita lyhyessä ajassa. Kiinahan onkin pahassa korona-ansassa. https://yle.fi/a/74-20006413

RUK 156

Kuva
 

Jos olisin miljonääri niin ostaisin heti metsiä suojeltavakseni ja tutustuisin niiden monimuotoisuuteen pitäen niistä huolta

Metsänomistaja - löydä ja ymmärrä juuri sinun metsäsi monimuotoisuus ja vaali sitä

Kuva
 Metsänomistaja - löydä ja ymmärrä juuri sinun metsäsi monimuotoisuus ja vaali sitä Jos kettuperhe tai metsoperhe pesii metsässäsi ole onnellinen siitä. Ymmärrä että ne ovat kuin oma koirasi tai kissasi. Mutta metsän eläimiä etkä edes monimuotoisuutta voi omistaa. Mutta se on sinulle ilo ja kunnia jos niin toimit. Kommentti ja vastaus blogissani: Kerropa nyt ensin vaikka milloin olisi ”monimuotoisuuden elvytys ja vaaliminen” sillä tasolla että sitä ei enää tarvitsisi kohentaa. 0   Vastaa Eerojuhani Vaarala   #3785605   Kirjoittaja   28.11.2022 20:19   Muokkaa Ilmoita asiaton viesti Uusi kommentti Vastaus kommenttiin: #3785586 Esimerkiksi niin että avohakkuu maksimi on hehtaari ja avohakkuiden välissä on 300 m seuraavaan aukkoon ja lopuissa metsiä jatkuvan kasvun periaate. Ja niin että tuo kaava säilyy jolloin eläimet oppivat sopeutumaan ja luottamaan siihen jolloin luonnon sisälle syntyy monimuotoisuus kokonaisuuksia. Eläimiä ei siis pidä järkyttää muutoksilla luokkaa 5 km2 avohakkuut.

Rikollisuus yrittää vallata kaupungit

Rikollisuus yrittää vallata kaupungit   https://yle.fi/a/74-20006350

Metsäteollisuuden ja -talouden pitäisi lopultakin ymmärtää ettei metsien monimuotoisuus ole taloudelle alistettava arvo

 Metsäteollisuuden ja -talouden pitäisi lopultakin ymmärtää ettei metsien monimuotoisuus ole taloudelle alistettava arvo https://yle.fi/a/3-12682213

Tampereella poliisi pani nuorison katuryöstöjen suhteen toimeksi.

  https://yle.fi/a/74-20006314 Tuo Tampereen poliisin toimi tärähtää kovaa Tampereen nuorisokulttuuriin. Et ole enää sote-turvassa jos teet rikoksen. Ja se sana leviää laakista ympäriinsä. Ei ole enää kiva keskisormen näytön kestävä sotetäti vastassa mitä vaan teetkin vaan karu selli. Seurausten olosuhdemuutos on raju.

Venäjän infrastruktuuri-iskut Ukrainaan pitää maksattaa infrastruktuuri-iskuilla Venäjälle

 Venäjän infrastruktuuri-iskut Ukrainaan pitää maksattaa infrastruktuuri-iskuilla Venäjälle https://yle.fi/a/74-20006302

Missä tässä on nuoriin ja jopa lapsirikollisiin kohdistuva rangaistuspelote - ei missään

Kuva
Missä tässä on nuoriin ja jopa lapsirikollisiin kohdistuva rangaistuspelote - ei missään  Ja Ylen jutun lainauksessa jakso päättyy seuraavan jakson otsikkoon uhrista " Onni pelkää liikkua ulkona " Tämähän on täydellistä lasten ja nuorten turvallisuuteen liittyvää yhteiskunnan saamattomuutta. Että siis tekijälle pitäisi saada tuki siellä missä teot tapahtuu. Ei saatana sentään. Ja uhri Onni pelkää liikkua ulkona. "  Asuinalueen peruskoululla järjestettiin keskustelutilaisuus väkivaltatapauksiin liittyen. Yksi tilaisuuteen osallistuneista vanhemmista kertoo, että Benjaminin ympärillä on samanikäisiä tai vanhempia poikia, jotka osallistuvat välikohtauksiin. – Lapset pelkäävät koulussa ja koulumatkoilla, hän sanoo. Vanhemman mukaan rehtori puhui kiusaamisesta yleisellä tasolla ja väisteli kysymyksiä koulun toimista väkivallan pysäyttämiseksi. Vanhempi kertoo esimerkiksi tivanneensa turhaan, miten väkivaltaiset oppilaat saataisiin koulusta pois. Koulun rehtori sanoo puhelinha

Just before December

https://youtu.be/8TMS1i1Tq-4  

Jälleen osoitus mitä sairaita petoja on Putinin hallinto

  ISW: Venäjä jatkaa ukrainalaisten lasten pakkosiirtoja – sotilasoperaatioiden tahti hidastunut Sotilasoperaatiot Ukrainassa ovat hidastuneet, mutta Venäjä on jatkanut ukrainalaisten lasten pakkosiirtämistä pois Ukrainan alueelta lääketieteellisten syiden ja adoption varjolla. Näin kertoo Yhdysvaltalainen ajatushautomo ISW uusimmassa katsauksessaan. ISW:n mukaan Venäjän Luhanskin alueen miehityshallinto on todennut tuhansien 2–17-vuotiaiden lasten tarvitsevan "erikoissairaanhoitoa". ISW kertoo, että jopa 70 prosenttia, eli yli 10 000 alaikäistä itäukrainalaista olisi Venäjän mukaan erikoissairaanhoidon tarpeessa. Venäjän mukaan sairaanhoito edellyttää lasten siirtämistä Venäjälle. Ukrainan hallinto kertoo, että Venäjä olisi vienyt sodan alkamisen jälkeen yli 12 000 lasta pois Ukrainasta, raportoi uutistoimisto Reuters. Ukrainan kansallisen vastarintakeskuksen mukaan lapsia viedään Venäjälle houkutellakseen heidän vanhempiaan matkustamaan pois Ukrainan alueelta. Järjestön mu

Miksi matemaattisia taitoja tarvitaan enää kuten ennen kun jokaisella on laskimilla varustetut kännykät

Miksi matemaattisia taitoja tarvitaan enää kuten ennen kun jokaisella on laskimilla varustetut kännykät  Erikoista on että matemaattisia taitoja vaativat juuri ne tahot jotka ovat kehittäneet kännykät ja niiden laskimet. Ovatko siis matemaattis-luonnontieteelliset tahot nykytodellisuuden kartalla. Eikö olisi luonnollisempaa että matematiikka ymmärrettäisiin erityisosaamiseksi musiikin tapaan ja että sitä opetettaisiin erityisopetuksessa lahjakkaille. Kuin että raahattaisiin kaikkia oppilaita kivirekenä oppimaan esimerkiksi oppitunnilla matematiikan taitoja - jotka he voivat heti välitunnilla unohtaa ja sivuuttaa - käyttämällä kännykän laskinta. https://yle.fi/a/74-20005589

Kenraalimajuri evp Pekka Toveri venäläisten valehtelemisesta

 Kenraalimajuri evp Pekka Toveri venäläisten valehtelemisesta Iltalehti: "  Kyseessä on todennäköisesti tyypillinen venäläinen harhautus. Näin arvioi kenraalimajuri evp.   Pekka Toveri   Iltalehdelle väitteitä siitä, että peräti 20 suomalaissotilasta taistelisi venäläisen Wagner palkka-armeijan joukoissa. – Pitää muistaa, että Venäjän edustajat valehtelevat koko ajan. He hakevat jatkuvasti jotain omaa etua, pyrkivät luomaan epävarmuutta vastapuolelle tai vain sekoittamaan tilannekuvaa näillä jutuillaan, eikä niillä totuuden kanssa ole välttämättä mitään tekemistä. "

Suomi on sopeuttamassa yhteiskuntaa nuorten ja lasten väkivaltaisuuteen - eikä nuoria ja lapsia yhteiskunnan väkivallattomuuteen.

Poliisiylitarkastajan ja sisäministerin vähättelysanoma on - lasten ja nuorten katuturvallisuudesta ei ole niin väliä Kunhan aikuiset on turvassa. Jolloin kaduilla liikkuminen on turvallista. Näin poliisiylitarkastajan ja sisäministerin sanoma on yhteen summattavissa. Näin lapsivihamielinen on Suomi. Joka ei edelleenkään poista mm koulukiusaajia koulusta. Onko Suomesta tullut lapsi- ja nuorisorikollisuuden oppilaitos. Suomi on sopeuttamassa yhteiskuntaa nuorten ja lasten väkivaltaisuuteen - eikä nuoria ja lapsia yhteiskunnan väkivallattomuuteen.   https://yle.fi/a/74-20006237 Yle: "  Mahdollisimman varhainen puuttuminen olisi tehokkainta väkivallan ehkäisyä Joukko suomalaisia turvallisuusalan ammattilaisia jätti hiljattain  kansalaisaloitteen , jossa vaaditaan suojeluperusteen palauttamista ampuma-aselakiin. Kansalaisaloitteessa esitetään suojeluaselupaa niille, jotka kokevat vakavaa uhkaa esimerkiksi työssään. – Yleisesti ottaen lisääntyvä aseiden määrä ei ole hyvä ratkaisu. Asei

Leikkimielinen elämän vakavikko Esa Vierikko - jolle elämä näyttäisi olevan vakavasti otettavaa kun se on leikkimielistä

 Leikkimielinen elämän vakavikko Esa Vierikko - jolle elämä näyttäisi olevan vakavasti otettavaa kun se on leikkimielistä https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/nayttelija-vesa-vierikko/

Nuorten väkivaltarikoksissa pitää katsoa myös uhrien näkökulmaa eikä ymmärtää liikaa tekijän kypsymättömyyttä

Kuva
 Nuorten väkivaltarikoksissa pitää katsoa myös uhrien näkökulmaa eikä ymmärtää liikaa tekijän kypsymättömyyttä Siihen paras näkökulma on - jolloin törkeiden väkivaltarikosten uhreja rangaistuksetta ei edes synny - että on olemassa selvä ja toteutuva pelote 13 vuotiaasta alkaen - että törkeästä väkivallasta oli se fyysistä tai henkistä - voi nuorenakin joutua vankeuteen. Vahingonkorvaukset ei koske nuorta tekijää niin kuin koskee jos hän joutuu muutamaksi kuukaudeksi vankeuteen. Sitä ei vanhemmatkaan kuittaa rahalla. Pitää siis olla riittävän monta normiksi muuttunutta ennakkotapausta että 13 vuotiaskin voidaan tuomita törkeästä väkivallasta vankeuteen. Myös henkisessä kiusaamisessa. Sillä on heti hillitsevä vaikutus niin katu- kuin kouluväkivaltaankin. Ja vanhemmat suhtautuu heti ihan toisella vakavuusasteella lastensa väkivaltaisuuteen kun siitä on edes uhka olemassa joutua vankilaan. Ja se uhka on todellinen vain jos törkeästä väkivallasta joutuu vankilaan.  Silloin siitä tulee myös