Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2023.

Eikö alueen erittäin voimakkaasti koetut sosiaaliset vaikutukset ole elinvoimaa

Eikö alueen erittäin voimakkaasti koetut sosiaaliset vaikutukset ole elinvoimaa  Sekö on Helsingin kaupungin elinvoimaa että tavarakauppa käy - jota ei voi edes yhdistää Esplanadien kokeilun mittaamiseen - sillä ihmiset ovat yleisesti vähentäneet materialistista kulutusta ja on monilla ollut pakkokin talousvaikeuksiensa kautta. Jolloin tavarakauppa on vähentynyt ilman Esplanadi kokeiluakin. Lisäksi epäillä sopii että tavarakaupat ei pidä koko autoliikenteen vähentämisestä sillä he ovat aina halunneet että ihmiset pääsevät autoilla ja parkkeeraavat heidän liikkeensä oven eteen. Lisäksi onko koko tutkimuksessa se henki että mitataan vanhan autovaltaisen materialistisen kulutuksen kaupunkikuvan arvoilla ja mittareilla uutta autottomampaa kaupunkikuvaa joka on tulevaisuutta ilman muuta. Oliko tutkimuksessa edes uuden kaupunkikuvan mukaisia dimensioita ja mittareita. On hölmöä ajatella että kun kauppiaat haluaa että ihmiset ostaa jatkuvasti tavaraa - niin ihmisten elämä koostuisi ennen kaik

Ovatko avohakkuut monimuotoisuustuhollaan vieneet susilta metsästä ruuan

Ovatko avohakkuut monimuotoisuustuhollaan vieneet susilta metsästä ruuan  Metsissähän on hämmästyttävän vähän mitään eläimiä kun siellä liikkuu. Ja jos siihen syytä hakee niin ilmeisin syy on avohakkuiden aiheuttama lajikato. Eläimet ei viihdy puupelloilla, taimipusikoissa ja hakkuuaukioilla. Ja sitähän Suomen metsät ovat - ja puupeltoina edelleen harvennuksilla pidetään. Ja unohdetaan että jatkuvan kasvun metsänhoito tuottaa enemmän puuta kuin avohakkuumenettely. Ja kaiken tuon kokonaisuuden vuoksi sudet hakeutuu asutusten lähelle ruokaa hakiessaan. Kun niille ei ole metsässä ruokaa tarpeeksi.

Tämähän vaikuttaa siltä että Venäjä on demokraattisten keskustelujen edessä

Kuva
 Tämähän vaikuttaa siltä että Venäjä on demokraattisten keskustelujen edessä Että diktatuuriin tuli julkisten tapahtumien kieltämisen vuoksi internetin vapauden kautta railo - jota ei voikaan enää sulkea. Koska internetiä ei voi enää sulkea. Yle Viranomaiset loivat painekattilan Kun julkiset tapahtumat oli käytännössä estetty, jännitteille ei jäänyt rauhanomaista purkautumisväylää. Keskustelu Gazan ahdingosta siirtyi Telegram- ja Whatsapp-viestipalveluihin, blogeihin ja Instagramiin. Siellä huhut ja disinformaatio liikkuvat sukkelasti. Kun kansalaisilla ei ole juuri mahdollisuuksia vaikuttaa tasavallan johdon valintaan, poliittinen elämä on siirtynyt virallisten instituutioiden ulkopuolelle, erilaisiin etnisiin ja uskonnollisiin yhteisöihin. Ne voivat mobilisoitua toimintaan tehokkaastikin. Dagestania  pahoin koetelleen  koronapandemian aikana väestön sosiaalinen  aktivismi  auttoi pelastamaan ihmisiä ja pitämään yllä paikallista kontrollia. Toisaalta tällaisen epävirallisen järjestäyt

Eikö turismia voisi siirtää internetiin - onko kaikissa paikoissa pakko käydä paikanpäällä

 Eikö turismia voisi siirtää internetiin - onko kaikissa paikoissa pakko käydä paikanpäällä Internetin välineet on niin hyvät - että vaikkapa Rooman Colosseumissa ei tarvitse käydä - siitä voi lukea internetistäkin ja kuvien ja videoiden kautta nähdä samat asiat ja lisää muutakin kuin paikan päällä. En tiedä missä mitassa taidemuseoissa tuollainen on käytössä - niin että esimerkiksi Louvren voisi kävellä seinä seinältä isoina hyvinä kuvina. Mutta vaivattomasti ilman pakkotekstejä tai -selityksiä. Eihän sinä pääse itse taideteos sanomaan mitään kun koko ajan joku selittää. En tiedä onko matkailukohteita kuluttavan ja rasittavankin turismin suhteen harkittu sitä - että tiettyihin kohteisiin ei pääse turistit ehkä jopa ollenkaan muuten kuin virtuaalisesti koettuna elämyksenä. Kävin kerran Venetsiassa ja se ihmisten vyöry todellakin talloo kaupungin luonteen alleen - ei synny sitä kaupungin, kadun, kujan tai rakennuksen luonteen elämyksellistä kokemusta kuin esimerkiksi varhain aamulla tai

Erinomainen asiapitoinen kirjoitus puulajista nimeltään haapa

 Erinomainen asiapitoinen kirjoitus puulajista nimeltään haapa https://www.apu.fi/artikkelit/biologisesti-arvokas-haapa-on-monille-valttamaton-kumppani

Voisiko mediassa panna julkkisten edestakaisin pyörittelyn panna yhden painikkeen alle - jonka voisi sitten estää

Voisiko mediassa panna julkkisten edestakaisin pyörittelyn panna yhden painikkeen alle - jonka voisi sitten estää  Ja myöskin saada se uudistus että yksi ja sama julkkis ilman asiallista asiayhteyttä - jota ei ole se että julkkista käännellään juorutasolla kymmeniä kertoja eri puolilta - voisi esiintyä esimerkiksi vain kerran päivässä.  Etenkin Google discoverissa - joka on tainnut saada portinvartijana idiootin maineen - kun sen harvalukuisiin vaihtoehtoihin tungetaan mitä typerämpiä julkkisjuttuja. Kyllä internetissä pitää olla ainakin kaksi valintavalikkoa 1. Julkkikset on tai off ( minä hitsaisin off napin alaspainettuun asentoon kiinni ) 2. Mitkä aihealueet lukijaa kiinnostaa Tällä tavoin voivat nekin julkkikset saada lukijalla näkyvyyttä jotka liittyy kiinnostaviin aihealueisiin

Kiinan kasvot ovat tahriutuneet Venäjästä. Näin ajattelee varmaan valtaosa läntisistä ihmisistä. Ja sillä pitää olla poliittisia linjaseuraamuksia.

  Kiinan kasvot ovat tahriutuneet Venäjästä.  Näin ajattelee varmaan valtaosa läntisistä ihmisistä. Ja sillä pitää olla poliittisia linjaseuraamuksia. Huomion arvoista että Kiinan viihdeimperialistinen tiktok on aloittanut myös erittäin tungettelevan liki koko näytön täyttävän aggressiivisen markkinoinnin https://yle.fi/a/74-20054346 Se on alkanut tunkea joka paikkaan tarjontaansa. Mutta pitääkin kysyä - tätä lyhytsykeviihdettä ja ihmisten addiktiokoukuttamistako siihen onkin Kiinan uusi maailmanjärjestys.  Hyvin epäkunnioittavaa aggressiivista viihdeimperialismia. Kun Kiina havittelee vielä jenin valuuttaylivoimaa - niin pahat on merkit ilmassa - että raaka Venäjä-Kiina diktatuuri uhkaa maailmaa - jonka myötä lännen keskimääräinen yleinen sivistystaso asteikolla 1-10 putoaisi arvosta 7 Venäjä-Kiina hirmuvallan alla arvoon 2 tai 1 - alemmaskin mutta asteikko ei tunne vielä Putinin petovaltaa koska se lähenee pahuuden mustaa aukkoa. Selvä on että lännen on lähdettävä puolustamaan sivist

Kerro oliko se hyvä kuu, lauluntekijä Jussi Vaarala 2023

Kuva
 

Miten muka yli 40 prosenttia Gazassa kuolleista olisi lapsia kuten mm WHO väitti

Kuva
Miten muka yli 40 prosenttia Gazassa kuolleista olisi lapsia kuten mm WHO väitti  Tämän Ylen jutun videossa Gazasta pitäisi vilistä samassa suhteessa aikuisia kuten muissakin kuvissa ja videoissa. Mutta Gazan kaduilla ja missä vaan vilisee ainakin 80 prosenttisesti aikuisia Pitäisi lopettaa palestiinalaisten liioiteltuun lapsipropagandaan uskominen. Yle Unicef: 420 lasta kuolee tai loukkaantuu päivittäin Gazassa YK:n lastenrahasto Unicefin johtaja Catherine Russell kertoi YK:n turvallisuusneuvostolle, että Gazassa kuolee tai loukkaantuu päivittäin 420 lasta. Russellin mukaan sodan aikana 37 lasta on kuollut Länsirannalla, ja 30 lasta on kuollut Israelissa. Lisäksi 20 lasta pidetään terroristijärjestö Hamasin panttivankina Gazassa. Lapsipanttivankien kohtalosta ei ole tietoa. Palestiinalaisten terveysministeriön mukaan sodan aikana on kuollut yli 8 300 ihmistä. Unicefin johtaja kehotti turvallisuusneuvostoa toimiin lasten suojelemiseksi. Lähde: AP

Ei Putin ole sodan tai kansallisuuden romantikko - hän on sodan pragmaatikko

  Ei Putin ole sodan tai kansallisuuden romantikko - hän on sodan pragmaatikko Saksa tekee suuren virheen kun ei toimita Ukrainalle Taurus-ohjuksia On pidetty jonkunlaisena kunnia-asiana Putinille että Krim on Venäjän hallussa. Epäilen asiaa. Putinille kunnia-asia taitaa olla Kertsin silta - ja kun Kertsin on tuhottu - lakkaa Krimkin olemasta tärkeä. Se on sittenkin vain saari ja lomakohde. Jossa Venäjä ei voi pitää laivastoakaan koska se on nähdysti niin helposti häirittävissä ja jopa tuhottavissa. Ja Krimillä on sotilaallisesti merkitystä vain jos Venäjä on mantereella Ukrainan alueella. Jos Ukraina saa mantereella otetta meren rantaan niin kuin se voi tehdä niin pohjoisen kuin lännenkin suunnasta. Niin Krim tulee yhä vain merkityksemättömämmäksi. Sillä silloin sinne kaikin tavoin hyökkääminen ja kohteiden tuhoaminen on helpompaa. Krim on siis Venäjälle selkä seinää vasten saari - helppo kohde pommittaa tykistöllä pala palalta hajalle ja vesitse pieninä ryhminä vähitellen saavuttaa j

Nämä kaikki asiat kertovat Kremlin suuresta epätoivosta

 Nämä kaikki asiat kertovat Kremlin suuresta epätoivosta Yle Mitä tiedämme nyt? Venäjä pakottaa ukrainalaisia sotavankeja ”vapaaehtoisiksi” rintamalle, kertoo ajatushautomo ISW. Brittitiedustelun mukaan Avdijivkan suunnalla on käyty tällä viikolla raskaita ja tuloksettomia taisteluita. Venäjän kerrotaan kärsineen taisteluissa merkittäviä tappioita. Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova kertoi, että ukrainalaisdrooni iskeytyi Kurskin ydinvoimalan alueen varastorakennuksen seinään perjantaina. Venäjän parlamentti on hyväksynyt puolustusmenojen kasvattamisen ensi vuonna lähes 70 prosentilla. 21:44 Eilen Putin: Länsi aiheutti Gazan sodan – taistelemme samaa vihollista vastaan Ukrainassa

Onko Venäjän rintama romahtamisen partaalla ja neuvoton

Onko Venäjän rintama romahtamisen partaalla ja neuvoton  Kun sen pitää näin epätoivoiseen disinformaatioyritykseen ryhtyä. Yle: " The Insider: Kremlillä käynnissä laaja disinformaatiokampanja Sosiaalisen median palvelu X:ssä leviää juuri nyt suuri määrä materiaalia saksalaisen Der Spiegelin, amerikkalaisen Fox Newsin ja venäläisen RBK:n nimissä. Materiaalissa toistuvat väitteet, joiden mukaan ukrainalaisten tulisi vaatia viranomaisiltaan ​​aselepoa Venäjän kanssa. Kyseessä on Venäjän laaja disinformaatiokampanja, kirjoittaa tutkivien toimittajien ryhmä The Insider. Venäjä aloitti disinformaatiokampanjansa 25. lokakuuta. Ryhmän mukaan uutissivustoja matkivilta tileiltä julkaistiin noin 2,5 julkaisua minuutissa useiden tuntien ajan. Kampanjan havaitsi myös nettitrolleja jäljittävä järjestö.  "

Ukrainako muka epäonnistunut. Ukrainahan on jo nyt tehnyt neljä sotahistoriallista tekoa

Ukrainako muka epäonnistunut. Ukrainahan on jo nyt tehnyt neljä sotahistoriallista tekoa 1. Vienyt droonisodankäynnin aivan uusille ulottuvuuksille - muuttaen koko sodankäynnin käsitystä kaikissa aselajeissa. 2. Häätänyt käytännössä Venäjän laivaston Krimiltä - ilman omaa laivastoa 3. Käytännössä rampauttanut Krimin siihen kuntoon että Putin on joutunut luopumaan siitä huoltotukikohtana. 4. Näyttänyt keskisormea Venäjän laivastoylpeydelle Moskvalle - huutaen - painu vittuun venäläinen sotalaiva - ja sen jälkeen upottanut Venäjän laivastoylpeyden Mustanmeren pohjaan. Missä kohdalla tässä oli ne epäonnistumiset.

Putinin kuumeinen mielipuolinen kiihko kasvaa ja leviää vain

Kuumeinen mielipuolinen kiihko kasvaa ja leviää vain Kohta on jokainen kivikin tiellä syypää Putinin tappioluisuun. Mutta ei taatusti Putin itse. Putin alkaa olla ilmiliekeissä toivottomuudessaan.   Yle "  Putin: Länsi aiheutti Gazan sodan – taistelemme samaa vihollista vastaan Ukrainassa Venäjän presidentti Vladimir Putin syyttää Yhdysvaltoja ja sen tukijoita Gazan konfliktista. Putinin mukaan Yhdysvaltain johtava eliitti ja sen tukijat ovat aiheuttaneet palestiinalaisten joukkosurman, ja ovat myös Lähi-idän, Irakin, Syyrian ja Ukrainan tapahtumien taustalla. – Palestiinalaisia voi auttaa vain taistelemalla niitä vastaan, jotka ovat tämän konfliktin takana. Me taistelemme heitä vastaan Ukrainassa, Putin puhui. Putin syytti länsimaisia tiedustelupalveluita ja Ukrainaa Dagestanin lentokentällä eilen tapahtuneesta välikohtauksesta, jossa väkivaltainen väkijoukko etsi juutalaismatkustajia Israelista tulleesta lentokoneesta. Lähteet: Reuters, AFP

Kemijärvellä - lapsuuteni ja nuoruuteni kotikunnassa - on nyt reipasta meininkiä

 Kemijärvellä - lapsuuteni ja nuoruuteni kotikunnassa - on nyt reipasta meininkiä Jossa toivottavasti päästään pikkusieluisesta pelaamisesta ja kiusanteosta eettisiin otteisiin ja todellisiin tekoihin. https://yle.fi/a/74-20057642

Morning serenade, my own little song

Kuva
 

Asumistuki on siis käytännössä valtion rahoittama veronmaksajien kaappaus kaupunkeihin

 Asumistuki on siis käytännössä valtion rahoittama veronmaksajien kaappaus kaupunkeihin - kun valtio ei sen sijaan tue kattavasti työmatkoja julkisilla liikennevälineillä lähimaaseudulta kaupunkeihin. Alle 100 km päässä on suuri työvoimapotentiaali kaupunkeihin mutta osin myös kaupungeista maaseudulle.  Ja se potentiaali ei asumistukimenettelyllä toteudu - perustuslain mukaisesti. Sillä tässä mielessä julkisen työmatkaliikenteen tukematta jättäminen on perustuslain vastainen - koska ihmisillä ei ole vapautta valita asuinpaikkaansa työpaikan sijainnista riippumatta koska julkista liikennettä maaseudulta kaupunkeihin ei ole. Samalla ei toteudu se jota moni lapsiperhe haluaisi - asua ja kasvattaa lapsensa maalla.

Jääkiekon MM-kisat ( harvoin ) - vs - Savonlinnan oopperajuhlat ( joka vuosi )

Jääkiekon MM-kisat ( harvoin ) - vs - Savonlinnan oopperajuhlat ( joka vuosi )  Yle " STT URHEILU 12:47 Avaa Yle-sovelluksessa Jaa Suomen jääkiekkoliitto teki 9,3 miljoonaa euroa voittoa viime keväänä Tampereella järjestetyillä miesten MM-kilpailuilla. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja  Harri Nummela  kertoi asiasta maanantaina liiton mediatilaisuudessa. Suomi jakoi kisaisännyyden Latvian kanssa. Riiassa ja Tampereella pelattiin molemmissa alkulohkot ja puolivälieriä, mutta mitalipelit kiekkoiltiin Tampereella. – Oikein mukavasti meni tänäkin vuonna, ottaen huomioon, että nämä olivat jaetut MM-kilpailut, Nummela sanoi. Leijonat jäi puolivälieriin pitkän menestysjakson päätteeksi, mutta rahantekokone jauhoi jälleen mukavaan tahtiin.  Kokonaiskatsojamäärä nousi edellisvuodesta Suomi isännöi MM-kilpailuja myös 2022 ja voitti tuolloin maailmanmestaruuden. Tuolloin pelipaikkoina olivat Helsinki ja Tampere. Voittoa tuli 13,9 miljoonaa euroa. Yleisöä oli yhteensä 356 955 katsojaa. Riika ja T

Edellä sanotun kenraalin Hodgesin vaatimuksen lisäksi

Edellä sanotun kenraalin Hodgesin vaatimuksen lisäksi https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ef413297-1eff-4327-994e-aa0289f5bdf8  Lännen on ymmärrettävä alkaa aseistamaan Ukrainaa kulloisenkin taktisen tai strategisen tarpeen mukaisesti. Silloin aseet tulee taktiseen täsmäkäyttöön. Kun Ukraina ilmoitti tavoitteekseen Kertsin sillan tuhoamisen - niin sitä varten olisi pitänyt lähettää pitkän kantaman ohjuksia. Mutta eipä lähetetty. Lisäksi länsi harhailee jossakin humanitaarisen ja sotilaallisen auttamisen välissä. Mutta jos tarkoitus on että Ukraina voittaa sodan niin sehän ei humanitaarisin toimin toteudu vaan kylmällä raudalla jota myös aseiksi kutsutaan - kun Putin ei ymmärrä lopettaa hyökkäystään. Siksi sitä sotarautaa pitää Ukrainalle toimittaa - kulloisenkin taktisen tilanteen mukaan. https://youtu.be/HZyDtcsxMvI?si=bC9fE90svsgP838z

Nykyinen asumistuki on valtion tukea sille että pienituloisetkin muuttavat veronmaksajiksi kaupunkeihin

Nykyinen asumistuki on valtion tukea sille että pienituloisetkin muuttavat veronmaksajiksi kaupunkeihin Ei Suomessa tarvitsisi tukea asumista - kun tuettaisiin työmatkaliikennettä lähimaaseudulta kaupunkeihin  Fakta on - että asumista ei tarvitsisi tukea - kun tuettaisiin julkista työmatkaliikennettä maaseudulta lähikaupunkeihin - jolloin lähimaaseudulla asuva vähävaraisempi voisi käydä kaupungissa töissä - sillä asumisen hinnalla joka hänellä maaseudulla on. Asumistuki on siis käytännössä valtion rahoittama veronmaksajien kaappaus kaupunkeihin - kun valtio ei sen sijaan tue kattavasti työmatkoja julkisilla liikennevälineillä lähimaaseudulta kaupunkeihin. Alle 100 km päässä on suuri työvoimapotentiaali kaupunkeihin mutta osin myös kaupungeista maaseudulle.  Ja se potentiaali ei asumistukimenettelyllä toteudu - perustuslain mukaisesti. Sillä tässä mielessä julkisen työmatkaliikenteen tukematta jättäminen on perustuslain vastainen - koska ihmisillä ei ole vapautta valita asuinpaikkaansa

Väitän - järjen tähän asti paras filosofia maailmassa - on kehittämäni eettis-realismi

Kuva
 Väitän - järjen tähän asti paras filosofia maailmassa - on kehittämäni eettis-realismi https://yle.fi/a/74-20057393

Orpon hallitus tuhoaa kansakunnan kahta tärkeintä resurssia - syntyvyyttä ja nuorten hyvinvoinnin edellytyksiä

Orpon hallitus tuhoaa kansakunnan kahta tärkeintä resurssia - syntyvyyttä ja nuorten hyvinvoinnin edellytyksiä  Tätä menoa pitäisi vastuullisten aikuistenkin ryhtyä voimallisesti vastustamaan. Orpon hallituksen varallisuus-eriarvoisuus elitismi on tuhoisaa Suomelle. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009950270.html

Excellent Bach home playing

  https://youtu.be/bwPekl2xMMk?si=8pXkg60ocONxm4vl

Onko Putinin Venäjän vertauskuva räjähdykseksi asti pullistuva mädäntyvä valas meren rannalla.

  Onko Putinin Venäjän vertauskuva räjähdykseksi asti pullistuva mädäntyvä valas meren rannalla. https://youtu.be/d2CfYOJ5oxk?si=Y4I5D9iBV8Ze1_3v Toinenkin Moskovan ja Pietarin harjoittama Venäjän alueiden riisto Ukrainaan tykinruuaksi viemisen lisäksi - siirtotyöläisyysorjuus Kreml-keskittyneisyyden mädän leviäminen paisuu paisumistaan. Kasvaako tästä keskittyneen ison mädännäisyyden iso räjähdys - kuin kuolleen mädäntyvän valaan kaasuräjähdys valtameren rannalla. Onko Putinin Venäjän vertauskuva räjähdykseksi asti pullistuva mädäntyvä valas meren rannalla. https://yle.fi/a/74-20057413

Metsälehdessä haetaan kenen vastuulla taimikoiden hoito on

Metsälehdessä haetaan kenen vastuulla taimikoiden hoito on  Kommenteissa ällistyttävän ylimielistä metsänomistaja-omavaltaista vastuuta - tilanteessa jossa valtio maksaa taimikoiden hoidosta tukea - ja metsänomistajilla on asennetta - että mitä se kenellekään kuuluu mitä omistamassani metsässä teen. Eihän semmoinen asenne käy ollenkaan. Ei lainkaan, https://www.metsalehti.fi/keskustelut/aihe/taimikoiden-laatua-parannettava/ Minkälaista hölmöilyä on valtion metsäpolitiikka kuten tämä kommentti isoon ääneen huutaa. Täydellinen katastrofi. "  suorittava porras 29.10.2023, 20:50 Kyllä tulee monesti vakuustalletus mieleen epäonnistuneita uudistusaloja katsellessa. Aktivoisi kummasti maanomistajaa ,jos omat rahat olisivat panttina taimikon vakiintumistarkastukseen asti. Järjestelmä oli voimassa vielä silloin , kun kuuluin metsänomistajien joukkoon. Nyt maksetaan hintaa vapauksista ja luottamuksesta siihen ,että ihmiset huolehtisivat uudistamiskuluista ja uuden kasvun varmistamisesta vap

Venäjän oikeuskäytännössä on perinne jolla Venäjä eksyttää itse itsensä kaiken aikaa kaikista tärkeimmästä asiasta

 Venäjän oikeuskäytännössä on perinne jolla Venäjä eksyttää itse itsensä kaiken aikaa kaikista tärkeimmästä asiasta Nimittäin totuudesta. Venäläisillä on niin mielipuolisuuteen asti vahva usko viranomaisiin - joka tulee kaiken aikaa esiin mm ihmisten puheista haastatteluista jossa he sanoo aina lopulta että viranomaiset päättää ja tekee. JA ! Että kun joku on otettu kiinni, asetettu syytteeseen ja tuomittu. Niin venäläiset uskoo että totuus on löytynyt ja vastuullista on rangaistu. Sillä he luottavat sokeasti siihen että viranomaiset tietää ja osaa mitä ne tekee. Jolloin se joka katoaa on totuus. Ja miten voi saada mitään todellista aikaan ja kehitystä - jos ei tiedä asioiden todellista laitaa. Ja niin Venäjä on samalla tuhonnut sekä totuuden että käsityksen hyvästä ja pahasta - ja jos missä tilanteessa ihmiset on eksyksissä kaikesta niin siinä - kun eivät tiedä mikä on totuus ja mikä on hyvää ja oikein - siis ovat ilman tukevaa käsitystä etiikasta. Jolloin tuo järjetön viranomaisus

Kaikesta päätellen Venäjän tilanne on Ukrainassa murenemassa nopeasti

Valtiolta kaikki rahat pois -asennetta

  https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8ebdcbed-09a4-4e75-ace4-2cd0f41fc7eb

Gazan ihmisten hätä on emotionaalisloogisesti Hamasin aiheuttamaa

 Gazan ihmisten hätä on emotionaalisloogisesti Hamasin aiheuttamaa Sillä se että Hamas teki kaksi joukkomurhaa sekä nuoria että perheitä ja lapsia kohtaan - johti tietenkin emotionaalisloogisesti Israelin suuttumiseen josta seurauksena on tietenkin kostoiskut Hamasia vastaan. Eli kyllä juuri nyt Gazan lapset kärsii Hamasin typerän toiminnan takia. Todennäköisesti tämän takana on sekä Iran että Venäjäkin. Jotka halusivat kolme asiaa 1. Tuhota Israelin ja Saudi-Arabian lähentyminen 2. Tuhota rauhanneuvottelut juuri Hamasin brutaalilla toiminnalla tietäen että se keskeyttää toiveet Palestiinan valtion perustamisesta 3. Saada Venäjän ja Iranin toimesta alueelle tulehtunut tilanne jotta Yhdysvaltojen on sitouduttava siihen. Ja Israel lensi kuin hölmö Venäjän, Iranin ja Hamasin ansaan lähtiessään kostoretkelle - jota nuo terroristimanipulaattorit halusivatkin. Eli - Gazan kärsimysten syyllisiä ovat Venäjä, Iran ja Hamas - ja nyt kenties Erdogan astui tuohon terroristitahojen rivistöön. Mutta

Voisiko laina-asioita vielä vähän monimutkaistaa

  https://yle.fi/a/74-20057430

Erinomainen kirjallisuushistorian realismiin palaaminen - Gogol oli ukrainalainen

 Erinomainen kirjallisuushistorian realismiin palaaminen - Gogol oli ukrainalainen Yle Silkin esittää pääroolin ukrainalaiskirjailija  Nikolai Gogolin  teokseen perustuvassa ”Illat maatilalla lähellä Dikankaa”.

Sähköauto on Suomen oloissa kuoleva ajatus - kommentti erääseen blogiin

Kuva
 Sähköauto on Suomen oloissa kuoleva ajatus - kommentti erääseen blogiin Eerojuhani Vaarala   #4005468   29.10.2023 7:30   Muokkaa Ilmoita asiaton viesti Uusi kommentti Sähköauto Suomen oloissa on kuoleva ajatus – ja vain autoteollisuuden – lue:autoteollisuusmaiden – lobbauksella Suomelle EU:n pakottama valinta – jota ei vastustettu kansalaistasolla juuri lainkaan – vaikka liikenneministerikin oli sitä mieltä että sähköautopakon ei pitäisi koskea Suomea – vaan bensa/diesel-biokaasu hybridi olisi Suomessa paras – maaseudulla kun syntyy biokaasua joka päivä. Nyt sitten huohotetaan täällä turhaan juosten kun olisi pitänyt juosta ja huohottaa silloin kun asia oli aktuelli. Kysymys kuuluukin mentiinkö Suomessa sähköautohölmöyteen umpisokean teknologian kehitysuskon takia. Nostakaa nyt asiasta äläkkä – minulla on käsitys että tavallisen pienituloisemman kansan keskuudessa on kova vastustus sähköautoille – ”minä en osta sähköautoa ikinä” – kuuluu vankka asenne. Siinähän on olemassa poliittine

Onko mahdollista että Pence on ensimmäinen republikaaniloikkari demokraatteihin

  https://yle.fi/a/74-20057531

Suomikaan ei ole enää Venäjän liekanaruvaltio.

  Suomikaan ei ole enää Venäjän liekanaruvaltio. Tähän vaikutukseen että Suomen huoli kaasunsaannista nousee - Putin ja kenties Kiinakin pyrki. Mutta toivottua pelkoefektiä Putin ei sillä Suomen suhteen saavuttanut. Putinhan ei voi enää tietää - miten länsi ja Suomi saattaa Venäjään hybridivaikuttaa - tasapainon vuoksi. Venäjä ei voi enää tehdä "viattomia" tekojaan seurauksitta. Tästä syystä kaikenlainen haitanteko Venäjää vastaan tulee voimakkaasti lisääntymään kekseliäitten lännen kansalaistenkin toimesta valtioiden tarvitsematta tehdä mitään. Putin saa sitä mitä tilaakin. Suomikaan ei ole enää Venäjän liekanaruvaltio. https://demokraatti.fi/hvk-teki-historiallisen-riskiarvion-tasta-on-kyse

Kerääkö Putin taustatuekseen venäläisten yli-ihmisarvoa palvovia maita ja kansoja

Alhaista Putin- ja Hamas-terroristien yhteistyötä - lue: ei palestiinalaisten eikä tavallisten venäläisten

 Alhaista Putin- ja Hamas-terroristien yhteistyötä - lue: ei tavallisten palestiinalaisten eikä tavallisten venäläisten Putin ja Hamas kieroilee tätäkin venäläisten muka elitististä yli-ihmisarvoa korostaen. Kun päinvastoin Putinin Venäjä on kiistatta tämän hetken ylivoimaisin etiikan mätämuna maailmassa. Yle Tass: Hamas lupaa vapauttaa kahdeksan venäläispanttivankia Venäjän valtionmedia Tassin mukaan äärijärjestö Hamas on luvannut vapauttaa kahdeksan vangitsemaansa venäläispanttivankia. Hamasin edustajat matkustivat aiemmin tällä viikolla Moskovaan, jossa he tapasivat Venäjän varaulkoministeri Mikhail Bogdanovin . Tilaisuudessa keskusteltiin muun muassa panttivankien vapauttamisesta sekä venäläisten evakuoinnista Gazan alueelta. – Annoimme listan [Hamasin edustajille] tapaamisessa Moskovassa. Listalla on kahdeksan ihmistä. He ovat Venäjän kansalaisia, joita pidetään panttivankeina. He lupasivat meille vastata, auttaa, löytää heidät ja tehdä kaikkensa venäläisten vapauttamiseksi, Bog

Gazan kriisin kolme psykologista virhettä ja ratkaisun avaimet

Kuva
 Gazan kriisin kolme psykologista virhettä ja ratkaisun avaimet 1. Hamas meni tekemään kaksi suurta julmaa joukkomurhaa yrittäessään saada asioihin muutosta - äärimmäisen harkitsematonta ja tappamisen kierteen kiihdyttämistä sen lopettamisen sijaan 2. Israel ymmärrettävästi suuttui siitä - ja nyt pyrkii tuhoamaan Hamasin kokonaan - samalla virittäen äärimmilleen sen motiivin joka on Israelin tiedostamaton ja hyödytön tarve ylläpitää konfliktia - Israel yrittää sillä poistaa juutalaisten kollektiivisesta muistista sen trauman - jonka Hitler keskitysleireillään aiheutti yrittämällä tuhota juutalaiset kokonaan maailmasta - Israelin pyrkiessä nyt toimimaan kokonaan Hamasin tuhoamisen suhteen samalla tavalla kuin natsit - kun se tuhoaminen ei kuitenkaan onnistu - antaa vain palestiinalaisille tuoreet juuret jatkaa vihaansa, 3. Miksi Israel yrittää itse pitää palestiinalaisten terroristit eli Hamasin kurissa kun se ei kuitenkaan onnistu. Israelin pitää antaa palestiinalaisten itse pitää terr