Jännittävää tarinaa tervahöyrylaiva Mikon historiasta iki-ihanassa kesäkaupunki Savonlinnassa - tarinasta voisi tehdä vaikka elokuvan - elokuvanäytöksissä tietty leijuen tervan tuoksu. Tervahöyry Mikko Onkohan se niin että tuonkin kokoisen laivan, kuin höyrylaiva Mikko, mutta ei liian ison, kyydissä olo on senkin vuoksi elämys - että siinä kokee olevansa itseään suuremman keinahtelevan päällä. Jossa on silti vähän soutuveneen tuntua niin lähellä vettä. Kun sen sijaan ruotsinlaivassa heti unohtaa olevansa laivassa - eikä samaa tuntua saa edes takakannelta merta katsellessa - kansi on liian korkealla. Kyseen ollessa ilmiöstä että ihminen etääntyy luonnon analogisesta läsnäolevasta kokemisesta teknologian etäisyydelle luonnosta. Niin että jos luontoa haluaa oikeasti kokea niin pitää mennä niinsanotusti puolukanvarren tasolle. Eli luonnossa pitää rypeä ja rämpiä niin kuin lapset tekee. Että teknologian pitkospuut ei kelpaa.
