Suomen talous on vientitehottoman teknologian pakkovallan alla.

 Suomen talous on vientitehottoman teknologian pakkovallan alla.

Erityisen korostuneeksi se on tullut Orpon oikeistohallituksen aikana - vientivetoinen työmarkkinamalli on juuri muun talouden panemista teknologian pakkopaitaan.

Teknologiapohjaiselle vientiteollisuudelle on syydetty miljarditolkulla tukia - mutta sitä vientiä ei ole syntynyt - ja aina on vika muissa kuin teknologiateollisuudessa.

Suomi on seisonut kohta 20 vuotta vuosittaisella miljardihinnalla muiden pohjoismaiden joukossa vientikyvyttömyyden häpeäpaalussa.

Ja samaan aikaan kun syydetään miljardeja aivan turhaan teknologiaviennin toivossa - niin samaan aikaan leviää persujen kulttuurivihamielisyys koko hallitukseen - ja leikataan kulttuuria potentiaalisena vientialana.

Eikä vain potentiaalisena vaan toteutuneena - Suomen kulttuuri on ollut kauan voittoisa maailmalla kaikissa kulttuurin lajeissa - kirjallisuus, kapellimestarit, oopperalaulajat, Savonlinnan oopperajuhlat, Kuhmon kamarimusiikkijuhlat, Kaustinen, kuorojen jatkuva voittosarja kv kuorokilpailuissa...

Ja tuon kaiken kasvualustaa leikataan - joka on järjetöntä - sillä kulttuuri viennin kasvualustana maksaa korkeintaan kymmeniä miljoonia - joten panos-tuotto suhde on aivan eri luokkaa kuin miljardien syytäminen teknologiateollisuudelle - vailla kohta 20 vuoteen mitään kunnon vientitulosta.

Tästä johtopäätös - Suomi on teknologiateollisuuden vientisaamattomuuden vanki - jota Orpon oikeistohallitus pyrkii kahlehtimaan entistä enemmän - oikeinpa vientivetoisen palkkamallin kautta.


Esimerkki perusteettomasta rahan syytämisestä teknologialle.


https://yle.fi/a/74-20117804

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations