Missä tässä on nuoriin ja jopa lapsirikollisiin kohdistuva rangaistuspelote - ei missään

Missä tässä on nuoriin ja jopa lapsirikollisiin kohdistuva rangaistuspelote - ei missään


 Ja Ylen jutun lainauksessa jakso päättyy seuraavan jakson otsikkoon uhrista

" Onni pelkää liikkua ulkona "


Tämähän on täydellistä lasten ja nuorten turvallisuuteen liittyvää yhteiskunnan saamattomuutta.


Että siis tekijälle pitäisi saada tuki siellä missä teot tapahtuu.

Ei saatana sentään.


Ja uhri Onni pelkää liikkua ulkona.


Asuinalueen peruskoululla järjestettiin keskustelutilaisuus väkivaltatapauksiin liittyen.

Yksi tilaisuuteen osallistuneista vanhemmista kertoo, että Benjaminin ympärillä on samanikäisiä tai vanhempia poikia, jotka osallistuvat välikohtauksiin.

– Lapset pelkäävät koulussa ja koulumatkoilla, hän sanoo.

Vanhemman mukaan rehtori puhui kiusaamisesta yleisellä tasolla ja väisteli kysymyksiä koulun toimista väkivallan pysäyttämiseksi. Vanhempi kertoo esimerkiksi tivanneensa turhaan, miten väkivaltaiset oppilaat saataisiin koulusta pois.

Koulun rehtori sanoo puhelinhaastattelussa, että hän katkoisi mielellään huhut koulun toimimattomuudesta. Vaitiolovelvollisuuteen vedoten hän ei kuitenkaan kerro, mitä koulu on tehnyt väkivallan estämiseksi.

Koulun rehtori kertoo, että toistuvasti väkivaltaisesti käyttäytyvä lapsi saatetaan siirtää pienryhmään ja tämä voidaan laittaa välituntien ajaksi omalle alueelleen valvojan kanssa.

Ylen tietojen mukaan Benjaminin kohdalla meneteltiin näin.

Jos koulun omat keinot eivät riitä tilanteen rauhoittamiseksi, oireilevan lapsen perhe ohjataan perheneuvolan, lastensuojelun tai erikoissairaanhoidon avun piiriin.

Koululla on myös velvollisuus ilmoittaa(siirryt toiseen palveluun) alaikäiseen kohdistuneesta pahoinpitelystä poliisille. Poliisin mukaan alakoulut tekevät rikosilmoituksia kuitenkin ani harvoin, eikä niitä tutkita kuin poikkeustapauksessa.

Kun kyse on alle 15-vuotiaista, poliisi käytännössä soittaa tapauksesta epäillyn vanhemmille ja tekee lastensuojeluilmoituksen.

Benjaminin kotikaupungin sosiaalityöntekijät kertovat, että lastensuojelun asiakkaissa alakouluikäisten varhaisnuorten väkivaltainen käytös on parin vuoden aikana lisääntynyt.

Yleensä sosiaalihuolto pyrkii tällaisissa tapauksissa selvittämään väkivaltaisen käytöksen juurisyyn, joka voi liittyä lapsen terveyteen, koulunkäynnin ongelmiin tai vaikeuksiin kotona.

Kun oireilun aiheuttaja on selvillä, sosiaalihuolto etsii lapselle ja tämän perheelle tarvittavan tuen ja avun.

Jos vanhemmilla on taloushuolia tai päihdeongelma, puututaan niihin. Jos lapsella on esimerkiksi neuropsykiatrisia pulmia, katsotaan, että hoito ja oppimisympäristö ovat kunnossa.

Jos lapsen häiriökäyttäytymistä ei muuten saada päättymään, sosiaalihuolto voi turvautua huostaanottoon.

Sytyttimiä ei pitäisi Suomessa myydä alaikäisille. Kuva: Sakari Piippo / Yle

Lapsiasiavaltuutetun Elina Pekkarisen mukaan viranomaisten työnjako väkivaltaisen lapsen auttamiseksi ei nykyisellään ole kunnossa.

– Se on tosi aluekohtaista ja sattumanvaraista. Paljon riippuu vanhemmista, opettajista ja paikallisten virkahenkilöiden välisistä suhteista. Koulujen välillä on huimia eroja.

Lapsen pitäisi Pekkarisen mukaan saada riittävä tuki siellä, missä häiriökäyttäytyminen arjessa tapahtuu siis esimerkiksi koulussa.

Onni pelkää liikkua ulkona "


No nyt rupesi ainakin Tampereella tapahtumaan

https://yle.fi/a/74-20006314



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations