Ikääntymisen palveluiden arvoketju pitäisi asettaa moniammatillisen julkisen keskustelun kohteeksi

 Ikääntymisen palveluiden arvoketju pitäisi asettaa moniammatillisen julkisen keskustelun kohteeksi

Suomessa säästösyistä on tehty vuosikymmeniä se virhe - että on koulutettu kalliisti hoitajia ja sitten heitä on pantu siivous- ja toimistotyöhommiin. 

Josta on tietenkin ollut tuloksena he että heidän ammattiosaamisensa on korvautunut osin sellaisella työllä jonka sen alan ammattilaiset osaa taatusti paremmin.

Jolloin tuloksena on ehkä jopa ollut se - ettei Suomessa liian vähän hoitajia olekaan - vaan se että heiltä on viety ammattityöt muilla töillä työajoista.

Nyt tilanne on kaiketi palautumassa oikeaan suuntaan - mutta onko so tapahtumassa kokonaishallitusti.

Jotta saadaan vanhenevan väestön ja hoitajapulan yhtälöön dynaaminen kokonaisote.

Pitäisi nostaa esiin kaksi arvoketjua - 

1. Vanhenevan väestön hoidon arvoketju

2. Sosiaali- ja terveysalan oheispalveluiden arvoketju.

Joita ei tietenkään pidä enää miksata keskenään.

Ja vanhenevan väestön arvoketju pitäisi ottaa moniammatillisen tarkastelun kohteeksi - että mitä ja missäkin vaiheessa vanhenemisen arvoketjua tehdään - ja kuka tekee.

Sen suhteen pitäisi yhteiskunnassa ymmärtää nyt se että nuoremmat ikäluokat ovat vääjäämättä rinnakkaistoimijoita vanhempia ikäluokkia kohtaan.

Eli kansakunnan pitäisi oivaltaa ottaa hoivaava asenne ikäihmisiä kohtaan.

Se voisi toteutua mm niin että työpaikoilta ihmiset käyvätkin lounaalla vanhusten hoivakodissa jutellen samalla vanhuksille.

Että niin ihmiset kuin organisaatiotkin ylittävät aktiivisesti segretaatiorajojaan.

Mutta se voi olla myös sitä että iltakävely onkin jonkun vanhuksen käyttämistä ulkoilemassa. Myöskin koululaiset ja opiskelijat voi käydä lounaalla vanhuksien luona. Ja tällaista voisi tapahtua myös niin että työpaikan lounaalle lähtijät käyvätkin lounastamassa omin eväin jonkun kotona asuvan vanhuksen luona. Jonka taustalla voisi olla myös se että esimerkiksi yritys ottaa kummivanhuksia tai -vammaisia joiden kanssa yritys työntekijöineen puuhastelee aika ajoin kaikenlaista. Esimerkiksi vieden vanhuksia taidenäyttelyihin.

Mutta ammatilliselle tasolle mennen pitäisi varmaan hoitoavustajia tai henkilökohtaisia avustajia käyttää paljon luovemmin ja niin että varsinainen hoitohenkilöstö tekee sitä mihin heidät on koulutettu.

Ja koko vanhusten hyvinvoinnin ottaminen kansakunnan vastuulle voisi merkitä myös sitä että se mikä ymmärretään nyt SPR:n ensiapukoulutukseksi voisikin laajentua henkilökohtaisen avustajan vapaaehtoiskoulutukseksi lähentyen omaishoitajan tehtävää - niin että koulutuksen saaneet voisivat olla käytettävissä kertamaksua vastaan erilaisiin ikäihmisen avustaviin tehtäviin.

Eli - vanhenemisen arvoketju pitäisi tällä tavalla ottaa paitsi moniammatillisen dynaamisen suunnittelun kohteeksi - niin myös oivaltaa että Suomi ja suomalaiset voisivat olla enemmän läsnä niidenkin ihmisryhmien kanssa jotka ei kuulu vakioisesti heidän elämänpiiriinsä. Jopa niin että ihmiset voisivat käydä katsomassa miten nykyaikaisessa koulussa lapsia tai nuoria opetetaan.

Sellainen kaikki stimuloi kokemuspohjalta uusia ajatusituja ihmisissä ja se on tervettä kansakunnalle jos mikä - sillä juuri se ettei ihmisiä kohdata heinä itsenään heidän omissa yhteyksissään on omia luomaan ja korvaamaan se asenteilla ja ennakkoluuloilla.

Olisi kansakunnassa korkeaksi arvoksi asetettava tavoite kaikkia omasta elämästään irrallaan olevien ihmisten kohtaaminen - niin että voisi sanoa - ei he ihmisiä kummempia ole hekään.

Jopa eräänlaisia kokemuspolkuja voisi kunnat järjestää - että ryhminä mennään tutustumaan eri kohteisiin - vaikkapa koululuokka, vanhusten ulkoiluttaminen ja keskustelu ja pelien pelaaminen, avohoidon mielenterveyspotilaiden kohtaaminen, AA-ryhmän tapaaminen, vankilavierailu, teatteriharjoituksissa vierailu jne jne.

Toisin sanoen - ihmisille pitää saada harrastukseksi se - että yhtälailla kun he bongaavat lintuja voisivat he bongata johdettuina opastettuina retkinä erilaisia elämänpiirejä ja ihmisiä niissä.

Siis - sellaista elämänpiirien kokemusmatkailua kotimaassa kuin mitä matkaoppaat tekee etelänmatkoilla nähtävyyksien suhteen.

Sanan nähtävyys paikalla ollen sana elämänpiirikokemus.

Tällä keinoin saadaan kansakunta ihan eri tavalla ja eri valmiuksilla mihin tahansa yhteiskunnalliseen keskusteluun kun he ovat kokemusvalistuneempia. 

Ja asenteet ja ennakkoluulot vaihtuvat ymmärtämiseksi vaikka ei hyväksyisikään ja etäisyys asioihin ja ilmiöihin muuttuu keskusteluyhteyksiksi.

Tältä pohjalta lähestyen ikääntyvä väestö voisi olla enemmän koko kansakunnan asia vailla tietämättömyysasenteita.