Kulttuurissa pitää aina mennä sisällön tavoitteellinen rahoitus edellä. Ei ne uudistetut kulttuurin seinät soi ellei ole tasokasta sisältöä niitä soittamaan.

Kulttuurissa pitää aina mennä sisällön tavoitteellinen rahoitus edellä.

Ei ne uudistetut kulttuurin seinät soi ellei ole tasokasta sisältöä niitä soittamaan.


Vielä kohtalokkaampaa seiniin sisältöön satsaamisen sijaan on käsitykselle kulttuurista vientituotteena.

Sillä kun satsataan seiniin eikä sisältöön niin ne hienot seinät ei auta vähääkään paikallisen kulttuurin kansainväliseksi vientituotteeksi kehittämiseksi.

Suomessa ilmeisesti ajatellaan poliittisesti että vientikelpoinen kulttuuri syntyy hyvistä uusista kulttuurin seinistä kuten että maito tulee jääkaapista eikä maitotiloilta.

Että Suomessa uskotaan että hyvä kulttuuri tulee hyvistä kulttuurin seinistä - eikä ihmisistä. Ollen siis animistinen kulttuurikäsitys - että hyvän musiikin soittaa akustiikka eikä soittavat ihmiset.

Kun siis satsataan seiniin eikä ihmisiin - niin ei satsata paikallisten ihmisten kykyihin nousta kansainväliselle tasolle.

Ja kun paikalliset ihmiset ei nouse kansainväliselle tasolle - he eivät tuo paikkakunnalle kansainvälistä mainetta joka tuo paikkakunnalle lisää kulttuurituloa niin paikkakuntalaisilta kuin ulkomailtakin mm kulttuurimatkailijoiden muodossa. Jolla tulolla voisi sitten rakentaa niitä kulttuurin seiniä kun on ensin satsattu kulttuurintekijöiden osaamiseen kansainvälistä läpimurtoa myöten.
 
Kunnilla pitää siis olla taiteilijoiden kanssa diili - kun me satsaamme kansainvälisyyteesi täytyy sinun tuoda kortesi kekoon että paikkakunta hyötyy siitä niin maineessa kuin taloudellisestikin.

Eli summa summarum - jos kunta satsaa vain kulttuurin seiniin eikä kulttuurintekijöiden kykyihin - jättää kunta paikalliset kykynsä täysin heitteille kansainvälisten mahdollisuuksien suhteen.

Ja voiko mikään paikkakunta kykyjensä suhteen huonompaa kulttuuripolitiikkaa tehdä - voi - lähes kaikki Suomen kunnat.

Sillä ne kokoomus-perussuomalaisesti tyypillisesti satsaa - ja on demareiden ja keskustankin vallassa ollen satsanneet kulttuurin seiniin - ja samalla on leikattu kulttuurintekemisen ihmisiin satsaamisesta.

Ja onko kunnissa ollut edes ajatusta - että kenessäkähän paikallisessa kulttuurintekijässä voisi olla ainesta kansainväliselle tasolle.

Sellaisen ajatuksen pitäisi olla normikulttuuripolitiikkaa kaikissa kunnissa.

Voidaan aiheesta kysyä - eikö kansainvälisiksi ponnahtaneiden taiteilijoiden kotikunnissa tiedetty heidän lahjakkuudestaan mitään.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations