Näyttää siltä - että ihmisille ja etenkään medialle ei kelpaa realiteetit ilman hysteriaa - esimerkkinä väestönkasvu

 Näyttää siltä - että ihmisille ja etenkään medialle ei kelpaa realiteetit ilman hysteriaa.

Kauheaa on jos se on jo politiikankin ytimissä - eikö se ole jo - populismin hysterioissa.


Osoittaako väestökasvun kehitysennuste - että ihmiskunta, valtiot, poliitikot, media ja ihmiset toimivatkin enemmän - asioista muodostetun emootiopohjaisten mielikuvien - kuin todellisten realiteettien pohjalta.

Väestönkasvulla on peloteltu että maapallo ei riitä ruokkimaan kaikkia ihmisiä - ja sen varaan on rakennettu politiikkaohjelmiakin.

Ja silti vaikka jo lähtökohdassa on kaksi isoa realiteettien havaitsemisen puutetta.

1. Ennusteet on tehty ihmiskunnassa jossa taitaa ylivoimaisesti enemmistö ihmisistä olla reippaasti ylipainoisia eli liikaa syöviä etenkin varakkaimmissa maissa.

Ennusteet lähti siis siitä että ihmisten ylipaino ja liika syöminen ei olisi muuttuja - eikä etenkään vaikutettava muuttuja,"minun jääkaapilleni ette tule" - sen suhteen miten " räjähtävä väestönkasvu ei pysty ruokkimaan kaikkia" - kuten ei vaikuttava seikka olisi sekään että vähentämällä punaisen lihan syöntiä vapautetaan 7-kertainen määrä viljaa ihmisten ruokkimiseen kuin mitä menee lihakarjan ruokkimiseen.

Ihmeellistä ettei tuollaiset - realistiset - muuttujat mahtuneet rikkomaan sitä emotionaalista mielikuvaa - että "räjähtävä väestönkasvu vie osalta ihmiskuntaa elinkelpoisuuden" . 

Jonka mukaan kaikkialla valtioita ja YK:ta myöten tehtiin vaikka mitä ohjelmia. Ja riehuttiin julkisuudessa "räjähtävän väestönkasvun hysteriassa" .

2. Eikä se räjähtävä väestönkasvu kuitenkaan toteudu - vaan tussahtaa vaimeasti ihan kohta kuin kostunut tulitikku - joka sammuu saman tien

Näyttää siltä - että ihmisille ja etenkään medialle ei kelpaa realiteetit ilman hysteriaa.

Kauheaa on jos se on jo politiikankin ytimissä - eikö se ole jo - populismin hysterioissa.


https://yle.fi/a/74-20070143

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations