Teen rikosilmoituksen itseäni vastaan oikeusinstituutioiden loukkaamisesta
Teen rikosilmoituksen itseäni vastaan oikeusinstituutioiden loukkaamisesta - josta ne eivät uskalla reppanaraukat nostaa syytettä, jossa he tekevät rikoksen jos eivät nosta.
Eivät uskalla - sillä pintaan nousee kysymys - miksi minuun kohdistuneet monet perustuslain vastaiset rikokset ja ainakin törkeä kylmäpahoinpitely ja mahdollinen sillä murhayritys - eivät saaneet kymmeneen vuoteen noita nahjuksia mitenkään liikkeelle eikä valtakunnansyyttäjää nytkään syyttämään heitä siitä - mutta noiden oikeusvaltionahjusten kunnian loukkaaminen saa.
Ruovedellä näkyy ruovettyneiden mielensäpahoittaneita naamoja - joiden alhaiseen yhteisö- ja yksilöeettiseen päähän ei mahdu se ajatus - että systemaattinen organisoitunut järjestäytynyt myös yritystasoinen pahuus - sekä massiivinen tavallisten ihmisten yhtä henkilöä siis minua kohtaan kohdistama joukko ja instituutiosyrjintä johon on osallistunut myös palkallaan maksettu paikallinen mediakin - ettei tuo kaikki olisi väärin - mutta se on että puolustaudun perustellusti tuota paskaa vastaan.
On matala eettisen kehityksen taso Ruoveden kunnassa koskien sen jokaista asukasta - miksi - siksi että sairaaseen ruovettyneisyyteen kuin uppotukki järven pohjassa kuuluu - massiivinen joukkojuorunta, massiivinen joukkopanettelu ja joukkosyrjintä yksilöitä kohtaan - ja vaikka paikkakunnalla asuu tohtoreita, maistereita, oikeusoppineita ja korkeimman tason pääjohtajaeläkeläisiä ja aatelisia - niin se on heidän kaikkien yhteinen eettinen yhteisöalhaisuus - sillä he eivät ole koskaan nousseet tätä paskaa vastaan. Jossa ovat vuodesta toiseen olleet täysin rinnoin mukana - oletuksella että joukkopahuus yksilöitä kohtaan on jotenkin oikein. Anna mun....
Joka tekee heistä jokaisesta eettisesti alikehittyneitä ihmisiä. Ilman muuta - sillä he ovat SOSIAALISTUNEET ALIKEHITTYNEESEEN YHTEISÖETIIKKAAN - JA SE ON HEIDÄN HENKILÖKOHTAINEN SYNTINSÄ JOKA EI OLE MILLÄÄN PERUSTELTAVISSA.
Lisäksi vaadin tästä kaikesta kivusta ja mielipahasta kuusinumeroisen korvauksen erityisesti oikeusviranomaisten mädännäisyydestä minua kohtaan.
Kommentit