Ammattikoulutuksessa vallitsee työllistymisajattelu joka kampittaa itse itsensä

 Ammattikoulutuksessa vallitsee työllistymisajattelu joka kampittaa itse itsensä


Jos nuoret valitsevat alan sillä perusteella missä on hyvä työllisyystilanne. Kuten Ylen oheinen juttu kertoo.

Ja jos koulutussuunnittelussa katsellaan koulutusaloja ja -paikkoja alueellisesti sen mukaan mikä on alueella työvoiman tarve.

Niin perusfilosofiassa on perusvirhe joka kampittaa itse itseään niin että varmasti on tuhansittain työttömiä koulutuksen saaneita. 

Nimittäin siinähän opiskelijoita käsitellään massoina - niin kuin sitten itsekin tekevät - ettei millään henkilökohtaisella ole mitään väliä että et ole yksilö ja hädintuskin ihminenkään - tärkeintä että olet tuottava työssäsi.

Ja koulutuksen - kuten lopulta yritysmaailman ja yhteiskunnankin - itsensä kampitus tulee siitä - että pidetään ammattikoulutettuja työvoimakarjana - joista ei ennen koulutukseen menoa oteta selvää seuraavia asioita.

1. Millä suunnalla kunkin lahjakkuus ja kyvykkyys on muihin verraten

2. Ja millä tasolla muihin verraten

3. Mikä häntä kiinnostaa.

4. Mihin koulutukseen ja ammattiin ja millä tasolla hän olisi sopivin

Josta seuraa että jos nuo neljä faktoria ei natsaa koulutuksen kanssa jonka hän valitse.

Niin hän ei elä työssä ja työnsä kautta sitä elämää - joka olisi hänelle sopivin.

Josta seuraa helposti tyhjäkäynti-, hälläväliä- tai työssä uupumismotivaatio nimeltään evvk.

Siksi. 

Olisi äärimmäisen helppoa tehdä nuorille joukkotestaus noista asioista - ja lyhyt palautekeskustelu psykologin kanssa. 

Tätä tärkeämpää asiaa ei voi nuorille ammattikouluun pyrkiville tehdä.

Siis - saatetaan heidän työelämään pyrkimisensä jo alkumetreillä ennen koulutukseen menoa sellaiseen ammattiin tähtääväksi joka heille sopii - mikä sen parempi työntekijä kaikille kuin se joka on itsensäsuuntaisessa ja -tasoisessa työssä josta hän tykkää.  Siksi koko alueellinen ammattikoulutussuunnittelu on täysin pielessä - kun se tuottaa työntekijöitä joista tulee ainaista harmia motivaation, pysyvyyden jne osalta. Eli ongelmia yrityksille.

Ympäriinsä seilailevat haakuroijat ovat niitä joilla ei tuota tietoa itsestään ole - kun sitä ei heille jo nuorena ole annettu joukkotestien esimerkiksi joukkotestien kautta. 

Kun valtakunnallinen opetushallinto on niin ammattitaidotonta ettei se ymmärrä eikä kaikesta päätellen edes halua ymmärtää yksilöiden joukkotestausta kansakunnan tärkeimmäksi työvoimaresurssiperustaksi. Eikä poliitikotkaan ole niin valistuneita.

Niin Suomessahan on valtavan hyvät testit ja vertailuaineistot joukkotesteihin vaikka miltä alalta kiitos Työterveyslaitoksen uraauurtavan kaiketi 70 vuotisen työn.

Niin miksi ihmeessä psykologit ja Työterveyslaitos ei möisi ammattikouluun pyrkiville nuorille mediassa joukkotestausta - joissa he saisivat tietää kykysuuntauksensa ja -tasonsa ja muut ominaisuutensa kokeneiden psykologien toteuttamana.

Jos sellainen nyt maksaisi vaikka jopa sata euroa -  niin mikä hinta se on siitä että saisi tietää yksilöllisen tiedon itsestään suhteessa eri alojen eri tasoisiin ammatteihin.

Myydäänhän Suomessa mopoautojakin - miksi ei kykyjen joukkotestausta - jolla pääsee paljon halvemmalla paljon pitemmälle kuin mopoautolla.

Ja nykyiseen työvoiman massakuljettelun kohteena olemisen sijaan nuoret saa kokemuksen - minä olen yksilö - minulla on nämä ominaisuudet, vahvuudet ja heikkoudet ja tiedän mihin koulutukseen ja ammattiin sopisin.

Ja voisin olla siinä onnellinen ja viihtyä.


Oliko tämä vieläkin jollekin jotain rakettitiedettä.


https://yle.fi/a/74-20016556

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations