Jäljet päättyvät Berliiniin ( Letzte Spur Berlin ) on noussut rohkeaksi syvälliseksi, inhimilliseksi ja hyvin näytellyksi poliisisarjojen selkeäksi ykköseksi

Jäljet päättyvät Berliiniin ( Letzte Spur Berlin ) on noussut rohkeaksi syvälliseksi, inhimilliseksi ja hyvin näytellyksi poliisisarjojen selkeäksi ykköseksi

Vaikka se teemaltaan onkin hieman teennäinen peruspoliisisarjaksi kadonneiden etsinnässään. Mutta se onkin vain ovi avata esiin yhteiskunnan inhimillisyyksiä.

 Se uskaltaa tarttua vaikeisiinkin aiheisiin ja tekee sen hienovaraisesti arvottamatta mitenkään vinosti.

Siinä on tavoitettu ihmisten elämän syvällisiä puolia lähestymistavalla jota voi vain vielä syventää - jolloin se tuo ihmisten tajuntaan ja miettimisen kohteeksi vaikeitakin inhimillisen elämän asioita.

Joten sitä voi pitää aidosti ja oikeastaan ainakin minun silmissäni ensimmäistä kertaa - poliisisarjana joka prosessoi asioita katsojien itsensä prosessoitavaksi.

Poliisisarja Silta nosti pääosan esittäjän kautta ihmisten kummallisuuden arjen kohdattavaksi. Mutta jätti sen ihmisten ihmettelemisen tasolle.

Letzte Spur Berlin vie sen askelta pidemmälle niin että se saa aikaan asioiden prosessointia katsojissa. Josta tietenkin asioita voi vieläkin syventää. 

Saksalaisissa poliisisarjoissa on korostuneen selvästi inhimillisyyden sävyä myös esimerkiksi poliisisarjassa Syyttäjä. Jota niissä osataan myös hienostuneesti käsitellä - tyyliin - on muitakin mahdollisuuksia kuin epäeettisyys.

Ja se on sanottava Kunniaksi Saksalle valtiona jos se on kauhean natsimenneisyytensä raunioista jalostunut tuohon asti. Se on hyvä lämmin ydin Euroopan keskellä - sekin on reilusti ja kunnioittaen ääneen sanottava

Sen sijaan esimerkiksi brittipoliisisarjoissa kovuus ja julmuus ja kyynisyys yhteiskunnan yleisarvona piirtyy esiin. Se on melkein masentavaa katsottavaa - maailma on kova - mitään et voi - josta syntyy poliisillekin oikeus olla kyyninen ja kova - joka tietysti toimii päinvastaiseenkin suuntaan - ruokkien sitä yhteiskunnan kovuutta - kuten tuore suomalaisten vartijoiden harrastama ihmisten pahoinpitely on kaavaltaan. En todellakaan allekirjoita tuota ettei maailman pahuudelle mitään voisi.

Vaikea sanoa - onko se brittiyhteiskunnan kuvaus - vai onko se pyrkimys kovuuden suuntaan johon sitä halutaan viedä - että brittien poliisisarjat huokuu kyynisyyttä ja kovuutta joka halutaan myös yhteiskunnan kovuudeksi työntää. Nimittäin ei pidä sulkea silmiään siltä että poliisisarjat ovat myös tendenssimäisiä ja jopa propagandistisia.

Tästä näkökulmasta tervehdin ilolla saksalaisten poliisisarjojen ilmiselvää pyrkimystä inhimilliseen hyvään yhteiskuntaan - ja jos se on Saksan henkisen ilmapiirin kuvaus - niin ilolla sitäkin on tervehdittävä että Saksa vahvimpana valtiona keskellä Eurooppaa on niin inhimillinen. Ääriliikkeittensä olemassaolosta huolimatta.

Suomen poliisisarjoista pitää taas sanoa että ne kömpelösti yrittää taiteilla poliisisarjatrendien aalloilla - kömpelyyden johtuessa siitä - että Suomessa psykologinen ja eettinen tietoisuus ja kultivoituneisuus on vielä lapsen kengissä - joka heijastaa enemmän itänaapurin kyynistä brutaliteettiä kuin keskisen Euroopan syventynyttä inhimillisyyttä ainakin niiltä osin mitä se poliisisarjoissa näyttäytyy. Suomessa ei osata välittää eikä välitetä toisista aidosti. Kiusanteko on tärkeämpää kuin hyvä tahto. Itseensä eläytyminen - ei muihin - on suomalaisten kansallisuusidentiteettiä. Ei edes eroteta mikä on muille haitallista itseensä eläytymistä ja mikä ei. Kylmää itsekkyyden kyytiä Suomessa mennään koko ajan.

Ja vuosien onnellisuuskansan saavutuskin vertailussa perustuu siihen itseensäeläytymisen omahyväiseen peruskokemukseen suomalaisissa - minulla menee hyvin. Me olemme onnellinen kansa - minulla menee hyvin.

 Eli hyvin oikeistopropagandistinen asia koko maailman onnellisin valtio status. Että onnellisuus saavutetaan sillä että kaikki ovat itsekkäitä - hah. 

Eli - huoleti voi saksalaiset keventää henkistä taakkaansa ruman menneisyytensä suhteen. Nykyisin Saksa on tekemässä ihan toisen suuntaista tulevaisuutta.