Eihän valtion omistajanohjauksessa ole mitään järkeä eikä etiikkaa

 Eihän valtion omistajanohjauksessa ole mitään järkeä eikä etiikkaa


Saiko siis Viertola Fortumin hallinnossa palkkion siitä että hän oli siellä valtion omistajaohjauksen TULPPANA.

Seuraava kysymys kuuluu - ketkä poliitikko- ja virkamiespellet on tämän veronmaksajien edun vastaisen järjestelmäfarssin luoneet.

Nimet esiin ja julkisuuteen.

Iltalehti

Voitko omistajaohjausosaston päällikön roolissa kertoa siitä, mikä on omistajaohjausosaston näkökulmasta tarkoitus sillä, että on virkamiesedustus yhtiön hallituksessa?

– Tästä voisi todeta sen, että yhtiön hallituksen jäsen ei tee omistajaohjaustyötä, ja on tietysti esteellinen käsittelemään näitä omistajaohjausosastolla. Omistajaohjaustyötä tekevät omistajaohjausosaston vastaavat virkamiehet, joita en ohjaa heidän työssään kyseisen yhtiön osalta, eivätkä he raportoi minulle näistä yhtiön asioista silloin, kun olen yhtiön hallituksessa. Esimerkkinä nyt Fortum ja tämä perustuu tietysti tähän hyvään hallintotapaan ja virkamieskäytäntöön. Tässä on selkeä Kiinan muuri, joka on vakiintunut toimintatapa omistajaohjauksessa.

Mutta muilta osin olet kuitenkin työnantajan edustaja suhteessa heihin, heidän esimiehensä?

– He ovat omistajaohjausosastolla töissä kyllä, mutta tässä Fortumin asiassa emme käy keskustelua. He eivät raportoi minulle, enkä ohjaa heidän työtään. "


https://www.iltalehti.fi/talous/a/9857b992-15db-4f80-a4b9-0fd112f2160f

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations