Suomen Elinkeinoelämän keskusliiton kauppajohtajan geopoliittisepäeettistä luikertelua EU:n selän taakse

 Suomen Elinkeinoelämän keskusliiton kauppajohtajan geopoliittisepäeettistä luikertelua EU:n selän taakse

Siinä on perussuomalaisille tyypillistä epäeettistä ettei yksi pieni vaikuta suuressa kokonaisuudessa mitään - kun nimenomaan se pieni on sen suurenkin dynamiikan perusyksikkö jonka vuoksi yrityksillekin jokainen asiakas on tärkeä.


Yle

(Alleviivaus minun)

Suomen taloudelliset siteet Kiinaan ovat edelleen vahvat, vaikka vienti on vähenemään päin.

Kiina oli vuonna 2021 Suomen suurin kauppakumppani Aasiassa ja vuonna 2022 Suomen viennistä liki viisi prosenttia suuntautui Kiinaan.

Suomen kannattaa vaikuttaa EU:n kautta kauppapolitiikkaan, koska yksin emme pysty painostamaan Kiinan valtiota, joka on jo nyt vaikeuttanut myös suomalaisyritysten liiketoimintaa.

Geopoliittisten ja geotaloudellisten riskien pohtimisesta on tullut yritysten johdolle arkipäivää. Länsi ottaa menneitä vuosikymmeniä helpommin taloussuhteet politiikan välineeksi, jos Kiina esimerkiksi päättää hyökätä Taiwaniin tai vahvistaa tukeaan Venäjälle Ukrainassa.

– Väistämättä Yhdysvallat ja EU reagoisivat, ja se reagointi on tänä päivänä sitä, että tehdään pakotteita ja sanktioidaan kauppaa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations