Jos olisin Suomen presidentti - liikkuisin myös tällä tavoin vapaa-aikanani kansalaisten joukoissa

 Jos olisin Suomen presidentti  - liikkuisin myös tällä tavoin vapaa-aikanani kansalaisten joukoissa


Kävisin karaokebaareissa laulaen myös kaksiäänisesti ihmisten kanssa.

Järjestäisin Mäntynienessä niin karaokeiltoja kuin pianoimprovisointiini liittyen jazz iltoja. Mäntyniemen flyygeli olisi kovassa käytössä myös valtiovierailuja vastaanottaessani.

Kävisin tanssilavoilla - toiveena saada laulaa orkestereiden kanssa presidentin tunnin  jossa myös laulaisin kaksiäänisesti kansalaisten kanssa - ja päälle tanssisin tunnin tai kaksi kansalaisten kanssa.

Kävisin taidenäyttelyissä joissa keskustelisin taiteilijoiden kanssa yleisötilaisuutena taiteesta.


Lausuisin runoja ja mielelläni osallistuisin Neil Hardvickin järjestämien näyttelijöiden kaltaisiin tilanneimprovisaatioihin - koska koen että se olisi eräänlainen benjihyppy omien potentiaalieni varaan ja testinä tilannekohtaiselle luovalle stressinhallinnalle - esimerkkinä sille miten ihmisten pitäisi uskaltaa hypätä haasteisiin joissa heidän on löydettävä luovaa ilmaisua itsestään extempore. Eikä hävetä sitä yhtään.

Menisin mukaan maastopyöräretkille sähkömaastopyörällä.

Näin siis vapaa-ajan puitteissa sellaisissa asioissa joista pidän ja joita haluan ihmisissä stimuloida henkisinä asioina. Yhteisöllisissä merkeissä.

Varmasti samoja asioita harrastaisin myös ulkolaisten vieraiden kanssa yhteisenä vapaa-aikana ja hauskanpitona ja kontaktien syventämistienä. Meillä olisi yhdessä varmasti hauskaa irroittelua.

Mutta myöskään en kaihtaisi mitään keskustelutilaisuuksiakaan kansalaisten kanssa joissa varmasti osallistuisin omalla luovalla tavalla. Mutta myös kansalaisten ja tilaisuuksien demokraattista keskustelutaitoa kehittäen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations