On täydellisen väärä psykologinen neuvo että ihmisen pitäisi unohtaa katkeruutensa - ettei se myrkyttäisi häntä.

 On täydellisen väärä psykologinen neuvo että ihmisen pitäisi unohtaa katkeruutensa - ettei se myrkyttäisi häntä.

Sillä juuri se että hän ei pura katkeruuttaan myrkyttää hänen mielensä - päästää katkeruuden aiheuttajat vastuustaan - eivätkä ihmiset, sosiaaliset yhteisöt ja valtiolliset ja yksityiset organisaatiot kuule sitä palautetta joka heidän kuuluu kuulla - joka estää niiden palautepohjaista kehittymistä.

Katkeruuden synnyn perusta kun on - että ihmisen joustavuutta - kuten luottamus, usko hyvään, hyväntahtoisuus, naivius, tietämättömyys, ymmärtämättömyys - käytetään hyväksi vaurioittaen sitä. 

Siis vaurioitetaan ihmisen joustavuutta - kykyä resilienssiin.

Tämän vuoksi katkeruuden aiheuttajien pitää olla joustava ja kuulla ja sietää katkeruutta.

Sillä se kehittää niiden joustavuutta eli resilienssin perustaa.

Mutta samalla se palauttaa resilienssitasapainoa yhteiskunnassa, yhteisöissä, instituutioissa ja ihmisten välillä jonka katkeruuden aiheuttaneet teot rikkoi.

Siksi ainoa viisas myös yhteiskuntaa kehittävä keino on se että katkeruutta pitää saada purkaa niin kauan kun sitä riittää.

Jos ei niin tapahdu niin yhteiskuntaan syntyy lupa aiheuttaa katkeruutta - kenenkään joutumatta siitä vastuuseen edes oikeusviranomaisten toimesta.

Joka merkitsee sitä että oikeusvaltio palkitsee pahuutta ja kannustaa siihen.

Ja se on koko oikeustieteenkin romahtamista etiikan pohjamutiin.

Ja tuosta syystä myös Suomen 90 luvun pankkikriisi synnytti ylisukupolvisen katkeruuden vaietun myrkyn Suomeen. Vääryydet vaiettiin ja vaiennettiin.

Ihmisten pitää voida kokea oikeudentuntoa yhteiskunnassa - nahjusmaiset oikeusviranomaiset eivät ole synnyttäneet sitä Suomessa ehkä koskaan.