Tässä on matkailustrategia - suoranainen matkailustrategiaisku - koko Suomeen. Joka olisi esimerkki kansainvälisestikin matkailun hallinnalle.

Pitäisikö massaturismikohteisiin asettaa Suomessa oikein lailla tutistikiintiörajat - ja sen mukaan myös nostaa hintoja.

Tämä turistimäärän kiintiöinti ja haluttavuuden mukainen hinnan asettaminen - aiheuttaisi erityisesti Suomessa koko maahan ympärivuotisesti jakautuvan turistimäärän kasvun ilmiön.

Sillä Suomi on siitä harvinainen matkailumaa - että Suomessa on koko 1300 km pituudeltaan joka puolella maata joka vuodenaikana hyvin erilaista kaunista ja vaikuttavaa koettavaa - jota monipuolisuutta on missään muualla Euroopassa hyvin vähän tarjolla.

Siksi Suomen - jo kansainvälisenä edelläkävijänä - pitäisi lähteä turistimäärien  paikallisesti hillitsemiseksi turistimäärien kiintiöimiseen ja kysynnän mukaiseen hinnoitteluun kysynnän lähestyessä kiintiön täyttymistä.

Sillä olisi huomattava valtiontalous- ja aluepoliittinen vaikutus kun turisteja saapuisi tasaisemmin ympäri maata.

Samalla se vaatisi tehostettua kansainvälistä markkinointia paikallisesta tarjonnasta ympäri maata ja maakuntakenttien suoraa kansainvälistä liikennöintiä.

Tässä on matkailustrategia - suoranainen matkailustrategiaisku - koko Suomeen. Joka olisi esimerkki kansainvälisestikin matkailun hallinnalle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations