Siksi eduskunnassa pitää olla valtion liiketalousvaliokunta - ehdottomasti.

Siksi eduskunnassa pitää olla valtion liiketalousvaliokunta - ehdottomasti.


Verkkouutiset

" Rothoviuksen mukaan valtion pääomistajuus tai omistajuus yleensäkin on monella tavalla ongelmallista, etenkin pörssiyrityksissä kuten Fortumissa. Hänen mukaansa pahimmillaan liiketoimintapäätöksistä tulee poliittisia, mikä vaikeuttaa päätöksentekoa huomattavasti. "

Ei poliittisuus liiketoimintapäätöksissä ole automaattisesti huono asia - se riippuu siitä miten valtion omistajaosuutta hoidetaan.

Typerin ja vaarallisin ja suorastaan typerin tapa on nimittää virkamies yrityksen hallitukseen - muka kuin eleenä että näin valtio ja politiikka on työnnetty kauas liiketoiminnasta jossa valtio on kuitenkin mukana - jolloin vaarana on että virkamies yrityksen hallituksessa sooloilee - annetulla sooloiluvaltuudella - ja junailee hirveillä rahasummilla sooloilulinjauksia - joista ei ole valtion typerän delekointipäätöksen vuoksi kukaan vastuussa.

Valtiolla pitää olla 1. liiketaloudellisesti valistunut ja osaava ja 2. kansantalouseettisesti tietoinen poliittinen ohjausryhmä - joka tekee sitä mitä sen pitääkin tehdä - katsoa valtion liiketaloudellisen edun perään valtio-omistuksissa yritysmaailmassa liiketaloudellisia päätöksiä tehtäessä.

Siksi eduskunnassa pitää olla poliitikkojen muodostama valtion liiketalousvaliokunta - ehdottomasti.

Ei ole vähäisintäkään poliittista, kansantalous- ja liiketalousjärkeä eikä etiikkaa - että valtiolla on virkamiesedustuksella valtionyrityksissä omistajuuksia - ja kun tulee vaikeita päätöksiä - niin ne heitetään liiketoimintauntuvikko-poliitikkojen eteen - jotka poliitikot on nimitetty valtion omistajuuksista vastaavaksi ministeriksi ikäänkuin periaatteella että jonkun täytyy se ottaa "ja eihän siellä mitään tapahdu ja kaikki menee omalla painollaan" - ja kun ei mene on valtava kansantalousasia liiketaloudellisesti untuvikkopoliitikon sylissä.

Joten - valtion omistajaohjaukselle pitää olla oma asialle osaajineen vihkiytynyt eduskunnan valiokunta - joka myös harkitsee ja seuloo valtion omistajuus-ja sijoitustoiminnan tulevia kuvioita että mihin niitä voisi viedä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations

Saamelaisten ulkohipiänsä kyttääminen on mennyt älyttömyyksiin

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat