Kuinka monella poliitikolla on oikeasti omia ajatuksia. Vai ovatko he esimerkiksi ministereitä tällä asetelmalla
Kuinka monella poliitikolla on oikeasti omia ajatuksia.
Vai ovatko he esimerkiksi ministereitä tällä asetelmalla
1. Saimme puolueelle ministerinpaikkoja - nyt tarvitaan niihin puoluetta ja aatettamme edustamaan poliitikkoja jotka toimii näin
2. Osaavat perusfaktat, toistavat niitä sekä asioita joita virkahenkilöt heille valmistelee - osaavat vasta- ja myötäargumentoida väitteisiin niissä rajoissa jotka heille on puoluetoimistossa, puolueen aatteessa ja virkahenkilöiden valmistelussa annettu
3. He eivät sooloile annetuista puitteista
4. He ovat puolueen ja hallituksen poliittinen teflonpinta.
5. Heillä ei ole omia ajatuksia, he eivät ole kriittisiä eikä luovia muuten kuin puolustaessaan annettuja puitteita.
6. He vaikenevat henkilökohtaisista arvoristiriidoista - se on heidän tehtävänsä - ministerin toiminnassaan
7. He luopuvat ministeriksi ryhtyessöän samantien arvouskollisuudestaan itselleen ja äänestäjille - ja siten pettää edustuksellisen demokratian keskeisen periaatteen - tuhoten siten demokratiaa.
8. Jos he poikkeavat ylläsanotuista heidät työnnetään samantien vaikutuskyvyttömäksi näivettymään puolueen ja politiikan äärilaidalle.
9. Toisinsanoen - puoluevalta ei siedä itsenäistä luovaa ajattelua - ja juuri siksi Suomen politiikka ei muutu
10. Sillä Suomen politiikka on edunvalvontapuolueiden kautta sidottu katalimmalla mahdollisella KORRUPTIIVISELLA tavalla edunvalvontatahojen rautaiseen kontrolliin.
11. Eduskunta ei edusta kansaa ja luovuutta vaan Suomen taloudellisen vallan ohjailevaa päätäntävaltaa edunvalvontapuolueiden kautta.
12. Siksi Suomi ei kehity eikä muutu vallan kourien ulkopuolelta.
Kommentit