Näin Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Lehtinen
Näin Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Lehtinen
Ei paljon heikommille juuri empatiaa heru.
Onko empatia kuollut Orpon hallituksen käsittelyssä.
Jossa pannaan esimerkiksi yksinhuoltajien syyksi kärsimysten muodossa - mitä vääriä päätöksiä yhteiskunnassa on tehty.
" Joku roikkuu pelastusveneen reunassa - lyö sormille että irrottaa otteensa ettei kaada koko venettä".
IS
" ESIMERKIKSI Ensi- ja turvakotien liiton tilaamien laskelmien mukaan Helsingissä asuvan ja osa-aikatyötä tekevän, peruspäivärahaa saavan alle 3-vuotiaan yksinhuoltajan käytettävissä olevien reaalitulojen vähennys on noin 321 euroa kuukaudessa, eli tulot supistuvat yli 13 prosenttia nykytilanteeseen verrattuna.
Lehtisen mukaan on positiivista, että hallitus hakee sopeutuksia menosäästöillä ja rakenneuudistuksilla.
– Lähdemme siitä, että samaa linjaa jatketaan koko vaalikauden. "
Kommentit