Maalaukseni " Grandpa and grandson " tulkinta - nykysukupolvien välisen suhteen kuvauksena.

 Maalaukseni " Grandpa and grandson " tulkinta - nykysukupolvien välisen suhteen kuvauksena.

Siinä istuu syksyisessä puistossa menestynyt hyvinvoiva varakas isoisä josta huokuu kaikki hyvinvoivan itsetyytyväisyyden merkit. Hän tietää ja osaa miten näyttää sosiaalisesti porvarillisen materialismin ja varakkuuden merkit. Ja edustaa hyvin kaikin tavoin nykysukupolvensa ulkoisen varakkaan näyttävyyttä.

Vieressään istuu pojanpoika joka on hyvin monen ikäistensä tavoin pudonnut ja pudotettu ulos kaikesta. 

Hän on itkettyneen näköinen sillä hän on sekä herkistynyt että tavallaan onnellinen siitä että isoisä on vihdoin suostunut tapaamaan hänet - jota vain menestymisestä ja menestyneistä kiinnostunut isoisä on vältellyt vuosikymmeniä - sillä menestyneisyysorientoituneelle isoisälle kaikesta pudonnut lapsenlapsi on häpeä - hänen geeniperintönsä häpeätahra - jollaiset suvussa kuin suvussa lakaistaan maton alle - sillä suvussa kuin suvussa ihmisissä vallitsee omahyväinen taloudellinen ja materialistinen itsekkyys - ei välittäminen - edes oman sukunsa pudokkaista.

Olen siis tuonut tässä maalauksessa kaksi sukupolvea kohtaamaan toisensa - menestyneen vanhemman sukupolven ja nuoremman kaikesta pudonneen ja pudotetun sukupolven.

Maalaus on siis fiktio - ei sellaista oikeasti tapahdu - se joka on maton alla se pysyy siellä - se joka kävelee maton päällä kävelee maton päällä edelleenkin.

Mutta mitä tässä fiktiossa sitten tapahtuu.

Pojanpoika on itkettyneen iloinen ja toiveikas että isoisä vihdoinkin välittää.

Isoisä koettaa olla mukana tilanteessa empaattisesti etsien ulospääsytietä tilanteesta.

Sillä hän tietää ettei hän mitään voi - että hän joka on ikänsä keskittynyt vain oman etunsa hakemiseen ja sen sosiaaliseen esittämiseen - tietää ja osaa vähän siitä miten toisesta vaikeuksissa olevasta ihmisestä voisi välittää ja auttaa ja tukea eteenpäin. Ilman että ajattelisi koko ajan vain omaa etuaan - eihän hän sellaista osaa.

Lisäksi hän tietää myös olevansa vastuussa siitä että rikastumisen vuoksi hänkin oli tuhoamassa jälkipolvensa tulevaisuuden aiheuttamalla ilmastonmuutoksen tuhovoimat.

Eikä hän sukupolvensa mukaisesti halua syntyvyyttäkään nostaa - sillä hänen ahneelle sukupolvelleen lapset ovat tulleet kuluksi - ei tulevaisuudeksi.

Niinpä maalauksen fiktiossa pojanpoika joutuu pettymään enemmän kuin osaa kuvitellakaan - ja isoisä poistuu näyttämöltä yhtä kylmänä kun aina ennenkin on ollut.