Nythän jo karsitaan teknologiaa sen negatiivisen aineettoman arvotuoton vuoksi - kun puhelimien käyttö koulussa estetään. Oikealla tiellä ollaan.
Nythän jo karsitaan teknologiaa sen negatiivisen aineettoman arvotuoton vuoksi - kun puhelimien käyttö koulussa estetään.
Oikealla tiellä ollaan.
Teknologian hinta on rankasti yliarvostettu - suhteessa sen aineettomaan arvotuottoon.
Verrattuna erityisesti suoriin aineettomien arvotuottojen aloihin - teknologian ollessa välillinen aineettomien arvojen tuottaja.
Siis esimerkiksi teknologiassa ei ole kulttuuria vaan se on luovassa ihmisessä.
Teknologian aineeton arvotuotto on heikko - ja teknologialla on siihen nähden reippaasti ylihintaa - jota kautta teknologia vie rahoitusta aineettomilta arvoilta.
Ja aineettomat arvot ovat aina yhteiskunnan ydinpäämäärä - ei teknologian väline. Aina.
Siksi tekmologialta pitää tehdä 30 % tulonsiirto aineettomille arvoille.
Mutta myös valtion ja EU:n pitää opetella arvioimaan aina teknologian aineeton arvotuotto ettei teknologiaa hankita suorastaan olemattomilla aineeton arvotuotoilla.
Nythän jo karsitaan teknologiaa sen negatiivisen aineettoman arvotuoton vuoksi - kun puhelimien käyttö koulussa estetään.
Oikealla tiellä ollaan.
Kommentit