Kysymys kuuluu - opetetaanko vankiloissa vangeille arjen hallinnan ja suunnittelun kahta perustaitoa

 Kysymys kuuluu - opetetaanko vankiloissa vangeille  arjen hallinnan ja suunnittelun kahta perustaitoa

1. Oman talouden hallinta - sillä rikollisuuteen retkahtamisen suuri syy lienee että kun on rahat loppu niin lähdetään tekemään keikkaa. 

Sellaista asiaa kuten miten suunnittelen ruokaostokseni - suhteessa siihen miten teen ruokaa - ja suhteessa siihen mitkä ruuat on nyt kaupassa edullisia - siis kaupan nettisivuilta kerätä hintojen mukaan ostettavien lista paperille - on ihan oleellinen arjen talouden hallinnan muoto - myös paljonko panen rahaa ruokaan kuukaudessa kehikko - esimerkiksi 300 euroa kuukaudessa - montako kertaa kuukaudessa on varaa käydä pizzalla jne.

2. Viikoittaisen toiminnan allakointi - milloin käyn salilla, lenkillä, elokuvissa, taidenäyttelyssä, urheilukilpailuissa jne.

Minusta siis vangeille pitäisi opettaa arjen kehikkosuunnittelua ja -osaamista. Se antaa elämään tukevaa ryhtiä johon nojata sekä aikaperspektiiviä kuukauden tasolla - josta sitä voi arjen kehikkohallinnan ja siitä saadun tyydytyksen kautta päästä pitempiin kehikkoihin - mitä alan opiskella.

Käsittääkseni vankien perusongelmia on impulsiivisuus ja sillä tehdyt hölmöilyt.

Kehikkoihin oppiminen ja niistä kiinni pitäminen luo keinon tarttua muuhun ja pysyä muussa kuin impulsiivisuuden lennossa.

Jo se että vanki oppii ruokakauppojen nettisivuilta suunnittelemaan rahamääräänsä sopivan ostoslistan tavaksi asti - tuo hänelle sitä hänelle tärkeintä tyydytystä - hei, minähän hallitsen tämän.

Ja oman elämänsä hallinta on vankien keskeisin opittava asia ja keskeisin identiteettinsä ydin. Kun sen oppii niin että se tuottaa tyydytystä - niin se luo horjumattomuutta myös pysyä poissa rikoksen polulta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations