Siirry pääsisältöön

Maa- ja metsätalousministeriö on tässäkin asiassa perustuslain ja lain ulkopuolella liikkuva mielivaltainen irtolainen


 Eikö susien pihavierailujen suurin syy ole että avohakkuut on vieneet metsästä eläimet ja metsästäjät tappaa loputkin

Suomalaisten luonnonherruuskiima on nyt kovimmillaan - eikä halua laantua - vaikka kaikki seikat viittaa siihen että ihmiskunnan luonnonherruus Suomea myöten on tullut tiensä päähän - ja on aika aloittaa luonnon monimuotoisuutta suojeleva kumppanuussuhde luontoon. Etenkin kun ylivoimainen ja kasvava enemmistö ihmisistä on sitä mieltä.



Maa- ja metsätalousministeriö on tässäkin asiassa perustuslain ja lain ulkopuolella liikkuva mielivaltainen irtolainen 



Eikä oikeuskansleri ja oikeusasiamies ole tässäkään asiassa tehnyt mitään - vaikka aihetta ja vuosia aikaa on ollut tehdä vaikka mitä.

Vaihtakaa ne - ne ovat Suomen jatkuvien laillisuuskärhämien jatkuvuuden tae eivätkä ratkaisu.

Murheellinen on niiden metsä- ja maatalousministeriön asioihin puuttumattomuuden lista - sen ollessa tässä riistanhoidon asiassakin varsinainen hybridivaikuttaja. Maa- ja metsätalousministeriön hybridiä on myös metsien kelvottoman hoidon sormien läpi katsominenkin. Johon oikeuskansleri ja oikeusasiamies eivät ole puuttuneet.

Tässä esimerkki-ideologia riistakeskuksen hybridi-edestakaisin-sahaamisesta

HS

" Riistakeskuksen mukaan korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut eivät tarkoita, että keskus olisi tehty toistuvasti lainvastaisia päätöksiä, vaan ”kyseessä on oikeuskäytännön kehittyminen”. "

Että oikeuskäytännön kehittyminen on sitä että oikeusvaltiota murennetaan.

HS

" Riistakeskus ei kuulu varsinaiseen valtionhallintoon, vaan kyseessä on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka toimii maa- ja metsätalousministeriön ohjauksessa ja valvonnassa. "

Ja tässä hybridivaikuttamisen edestakaisin sahaamiset kun sahataan rikki - oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen mitenkään puuttumatta - riistakeskuksen toimesta maa- ja metsätalousministeriön hybridikätyrinä - rikki Suomen oikeusvaltiota.

HS

Lokakuussa 2019 Euroopan unionin tuomioistuin totesi ennakkoratkaisussaan, ettei suojeltua sutta voi metsästää vetoamalla salametsästyksen torjumiseen.

Maaliskuussa 2020 Suomen korkein hallinto-oikeus totesi saman kahdessa päätöksessään.

Huhtikuussa 2022 korkein hallinto-oikeus totesi, ettei suojeltua ilvestä voi metsästää vetoamalla ”kannanhoitoon”.

Lokakuussa 2023 korkein hallinto-oikeus totesi kahdessa päätöksessään, ettei suojeltua karhua voi metsästää vetoamalla suomalaisen karhunmetsästyskulttuurin säilyttämiseen ja karhukannan hallintaan ”saalis haltuun ottaen”.

Vielä on saamatta oikeuden päätös siitä, voiko suojeltua ilvestä metsästää vetoamalla ”paikallisyhteisön sitouttamiseen”.

Riistakeskuksen mukaan korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut eivät tarkoita, että keskus olisi tehty toistuvasti lainvastaisia päätöksiä, vaan ”kyseessä on oikeuskäytännön kehittyminen”. "


Ja löytyyhän se oikeuskanslerinkin kyseenalainen päätös HS:n jutussa

HS

Tohmajärven susilauman tapauksessa kanneltiin myös oikeuskanslerille sillä perusteella, että Riistakeskus ohittaa toiminnallaan hallinto-oikeuden toimivallan.

Oikeuskansleri ei havainnut Riistakeskuksen menettelyssä virheitä eikä lainvastaisuuksia. "


Tässä Helsingin Sanomien koko juttu

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009992786.html


Eikö jo olisi syytä jo tarttua niin maa- ja metsätalousministeriön kuin oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehenkin toimintaan - tässä tapauksessa siinä miten ne ovat jättäneet puuttumatta maa- ja metsätalousministeriön toimintaan kuin myös miten oikeuskansleri puuttui Riistakeskuksen toimintaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations