Urpilaista vastaan alettiin somessa heti pilkkapeli - se on kyllä iso virhe

Urpilaista vastaan alettiin somessa heti pilkkapeli - se on kyllä iso virhe 


Tässä blogissa sitä ensin presidentin arvojohtajuus ensin kielletään ja sitten myönnetään – ihan lyhyessä kappalessa.

Sitten rakennetaan kieltomuuria tälle kummalliselle kielletään myönnetään viritykselle.
Haiskahtaa kokoomuksen pyrkimykseltä diktatuuriin – ihan ensinhän sitä puututaan niin ajattelun kuin sananvapauteenkin. Ihan kuin kokomuksen veljespuolueessa Venäjällä – jonka johtaja ja laajasti tunnettu mätäpaise on – Putin.

” ”Ketään ei jätetä” on varmaan tepsivä iskulause, mutta siitä huolehtiminen kotimaassa kuuluu lähinnä eduskunnalle, hallitukselle, hyvinvointialueille ja myös kunnille. Presidentin rooli on kotimaan politiikassa hiukan samanlainen kuin piispojen, lähinnä moraalisen auktoriteetin.

Uskoisin, että Jutta Urpilainen on politiikassa niin kokenut, että hän ei, jos presidentiksi valittaisiin, lähtisi haastamaan muita päätöksentekijöitä heille kuuluvissa asioissa.”

0
    • eerojuhani vaarala
      Uusi kommenttiVastaus kommenttiin: #4019679

      Ja se voipi olla että ei ole edes kantoja vaan sakeasti vankkoja pystypuita – kun demarit asettuu Urpilaisen taakse ja samoin saa pystypuita vasemmistosta ja vihreistä.
      Siitä voi tulla tuskanhikinen taival Stubbille ja kokoomukselle. Etenkin kun Urpilainen saa tuoretta kokemustukea niin EU:n hallinnosta kuin maailmaltakin. Stubbilla on esittää vain henkilökunnan ryhmäkuva Firenzen yliopistosta.

      Ylen sankia on metsä kaadettavana että saataisiin edes se kantoinen kaski.

      Avasitte poijaat heti pilkkapelin Urpilaisen ehdokkuudesta.

      Se on kyllä iso virhe

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations