Miksi Suomen matkailussa ei hyödynnetä tätä syksyn ruskan kaltaista kevään vetonaulaa - kantavia hankia

 Miksi Suomen matkailussa ei hyödynnetä tätä syksyn ruskan kaltaista kevään vetonaulaa - kantavia hankia.

 Kun keväällä päiväsaikaan aurinko sulattaa lumen pintaa ja yöllä pakkanen jäädyttää sitä. Niin siitä tulee usein niin kovaa että sen päällä etenkin aamupäivällä pääsee suksilla tosi lujaa vauhtia - ja jos osaa luistella niin samalla tekniikalla voi luistella suksilla pitkiä matkoja hangen päällä.

Minusta Suomen matkailumarkkinoinnissa kovat keväthanget pitää nostaa markkinoinnin kohteeksi - täydellisestä unhosta.

Kivikovalla hangella hiihto vaikkapa järven jäällä tai pelloilla on niin vahva elämys että sen muistaa aina koettuaan.

Jopa säätiedotusten yhteyteen pitäisi liittää tieto hankitilanteesta.


Mutta mikä on minusta toiseksi kovin ja vaikuttavin elämys jonka ihminen voi saada järisyttäväksi maagiseksi kokemukseksi asti.

Se on hangella hiihtäminen yöllä kuutamossa. Veikkaan että se on turisteille yhtä voimakas kokemus kaikessa epätodellisessa maagisuudessaan kuin revontulet.

Ja tietenkin suurin elämys olisikin sitten hangella hiihto yöllä revontulten alla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations

Saamelaisten ulkohipiänsä kyttääminen on mennyt älyttömyyksiin

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat