Siirry pääsisältöön

Wahlroosin verotuskeino kääntyy vain lisätuonniksi

 Wahlroosin verotuskeino kääntyy vain lisätuonniksi

Verkkouutiset: ( lihavointi minun)

" Björn Wahlroosin mukaan ”veret pysäyttävä verouudistus” olisi sellainen, joka kannustaa ihmiset työhön, sijoittajia tuomaan rahansa takaisin Suomeen ja teollisuutta ja kauppaa investoimaan.

– Ainoa instrumentti, joka tässä on käytössä, on verotus.

Aivan kaikkia veroja ei Björn Wahlroosin mukaan pystytä nykyisen valtiontalouden tilanteessa laskemaan hurjasti.

– Siksi meidän on hieman priorisoitava ja laskettava varsinkin sellaisia veroja tai tehdä sellaisia verorakenteita, jotka merkitsevät, että verotus tosiasiallisesti kevenee varsinkin niissä kriittisissä ryhmissä – eli nuorissa, osaajissa, yrittäjissä ja sitten omistajissa. 

HS/ekonomisti Kangasharju ( lihavointi minun )

Suomessa yrityssektorin osuus bruttokansantuotteesta on vähentynyt ja julkisen sektorin ja kotitalouksien osuus on kasvanut. Talouskasvun varmistamiseksi yrityssektorin osuuden pitäisi kasvaa selvästi.

Eli - on siis kolme bruttokansantuotteen sektoria - vienti jonka osuus on pienentynyt - julkinen talous joka on liian suuri - kotimarkkinat ja yksityinen kulutus jotka ovat liian suuria suhteessa vientiin.

Jolloin Wahlroosin verotuskeino kasvattaa vain sekä kotimarkkinoita ja yksityistä kulutusta - ja kun ihmisillä on enemmän rahaa niin myös kansantalouden kannalta viennin pahinta vihollista tuontia - uusia autoja ja ulkomaanmatkoja.

Näin ollen verotuksen keventäminen on vain tuonnin kasvuun johtavaa viennin lykkäämistä narulla. 

Virhe jota on tehty aina.


Ps. Tämän vuoksi pitää leikata tuontia. Mutta myös verotusta pitää samalla kiristää - eli tehdä verotus- ja tuontikuuri.

HS:

SUOMEN vientiin on tulossa miljardien eurojen lovi, kun talouskasvu hidastuu tärkeimmissä vientimaissa.

Valtion vientirahoittaja Finnveran mukaan Suomen viennin kasvu saattaa alentua kohdemaiden heikon talouskehityksen takia noin neljällä miljardilla eurolla kuluvan vuoden aikana ja 1,5 miljardilla eurolla ensi vuonna. "

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations

Saamelaisten ulkohipiänsä kyttääminen on mennyt älyttömyyksiin

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat