Kaikenkattava inhimillisyys ja periksiantamaton etiikka on aina hyvän monimuotoisuuden pohjalla

 Hyvässä inhimillisessä monimuotoisuudessa on kaksi myös rajapintansa tunnusmerkkiä

1. Ristiriitoja ei paeta

2. Ketään ei jätetä.

Eli kaikenkattava inhimillisyys ja periksiantamaton etiikka on aina hyvän monimuotoisuuden pohjalla.



Monimuotoisuuskäsitteen käsittääkseni keskeisenä kehittäjänä siinä muodossa kuin se näyttää laajasti leviävän - sanoisin että ei monumuotoisuus ihmiselämässä ole aina sopusointuista dynaamista vuorovaikutus- ja kukin vuorollaan vaikuttamisen onnelaa - joka toteutuisi siten - kun onnelassa suurinta osaa ihmisiä kuullaan ja jos he ovat onnellisia - niin onnettomien katvealueet unohdetaan hintana suurimman osan onnelalle.

Ei luonnon monimuotoisuus monine vakaine pysyvine usein evolutionarisine rooleineen ole ihmiskunnan ja vaikkapa median monimuotoisuudessa sellaisenaan mahdollista - jokainen ihmisyksilöhän on parhaimmillaan erityisesti nykymonenlaisessa kulttuurissa kuin joka suuntaan pirskoutuva suihkulähde - kun luonnon yksilöt ovat monimuotoisuus roolissaan vain kuin yksi hajoamaton vesisuihku.

Mutta toisaalta ihmisyhteisön ja ihmisfunktion dynaaminen monimuotoisuus antaa joustavan ja joka suuntaan hereillä olevan pohjan niin kohdata erilaisuuksia kuin ristiriitojakin. Juuri sen dynaamisen joustavuutensa vuoksi.


Ja vaikutelma jää nyt Ylen päätoimittajien sinänsä hyvässä julkilausumassa jossa monimuotoisuus on nostettu arvoon korkeaan - että edelläsanottua ei ole oivallettu.

https://yle.fi/a/74-20098287

Päätoimittajat kirjoittavat

 (lihavointi minun)

Haluamme näyttää Suomen kokonaisena, katsoa katveisiin ja kuulla erilaisia ihmisiä. Tunnistamme, että ilman tällaisia tavoitteita kuva maailmasta voi jäädä liian kapeaksi, esim pääosin korkeakoulutetun journalistikunnan tai vihaisen X-kuplan tulkinnaksi ympäröivästä todellisuudesta.

Tänä vuonna kokeilemme uutta tavoitetta: haluamme palvella suomalaista enemmistöä – peruskoulun ja toisen asteen koulutustaustalla olevia ihmisiä –paremmin. Toimitusarkeen olemme laatineet tähän liittyvät tavoitteet olla entistä vahvemmin läsnä eri puolilla Suomea, sen kunnissa ja kaupunkien asuinalueilla. "

Kun tuodaan peruskoulun ja toisen asteen koulutustaustalla olevan enemmistön asioita esiin.

Niin on ihan median perusmoka jos se ei käytä kriittistä otetta tähän katveasiaan - että kun aika usealla tuosta peruskoulun ja toisen asteen koulutettujen enemmistöllä on korkeat palkat ja nopeasti muutamissa vuosissa saavutettu asunnot, autot, kesämökit ja vakaa elämä - niin on monia pitkän akateemisen koulutuksen käyneitä joilla ei ole pelkästään huonompi palkka vaan ei töitä tai palkkaa omalta alaltaan ollenkaan vaan usein muista töistä jos niitäkään ollenkaan.

Ei sitä voi kutsua mitenkään minkään ihmisyhteisön tai -funktion hyväksi monimuotoisuudeksi. Joka ei noita katvealueita hyvin muuten toimivien monimuotoisuuksien rajapinnassa kohtaa. Etenkään medialle se sopii erittäin huonosti suorastaan median perustarkoituksen vastaisesti.

Hyvässä inhimillisessä monimuotoisuudessa on kaksi myös rajapintansa tunnusmerkkiä

1. Ristiriitoja ei paeta

2. Ketään ei jätetä.

Eli kaikenkattava inhimillisyys ja periksiantamaton etiikka on aina hyvän monimuotoisuuden pohjalla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations

Saamelaisten ulkohipiänsä kyttääminen on mennyt älyttömyyksiin