Kykeneekö siis Yhdysvallat suurten globaalien ongelmien minkäänlaiseksi ratkaisijaksi.

Kykeneekö siis Yhdysvallat suurten globaalien ongelmien minkäänlaiseksi ratkaisijaksi.

Onko demokraatit tulossa republikaanien hyödylliseksi idiootiksi ja globaalien suurten ongelmien kasvun myötävaikuttajaksi eikä ratkaisijaksi.


 Onko se Suomen median aiheuttama vai Yhdysvaltojen demokraattien kuva ja tavoite - että Kamala Harrisin ehdokkuudesta puhuminen - luo demokraateista sisäpoliittisen lillukanvarsipuolueen leiman kun keskitytään Meksikon rajan yli tulevaan siirtolaisuuteen - Trumpin väittäessä että Yhdysvaltojen rikollisuus syntyy siitä - demokraattien niellessä väitteen kun eivät sano että väite on pelkkä syyn ulkoistava projektio siitä - että Yhdysvaltojen kaikki paha perustuu sekä republikaanien että demokraattien aiheuttamaan tosiasiaan - että köyhyyden syventyminen ja laajeneminen on suora syy kaikkeen rikollisuuteen - että rikollisuus on epäoikeudenmukaisesta tulonjaosta johtuen sisäsyntyistä eikä Meksikon rajan yli tuotua.

Ja samaan aikaan sokean sisäpoliittisen tehottoman lillukanvarsipolitiikan ohessa Harrisilla ja demokraateilla on vähän sanottavaa Venäjän uhasta, Kiinan uhasta ja ilmastonmuutoksesta.

Jolloin demokraateista saa kuvan että se on kelvoton isojen ongelmien ratkaisun puolue - eikä pysty eikä edes yritä vastustaa sitä että Trump linjallaan kasvattaa vain sekä tulonjako- että ilmasto-ongelmaa.

Eikä demokraatit edes näe miten Trump aihevalinnoillaan taluttelee demokraatteja.

Eli demokraatit olisi paitsi lillukanvarsi- niin myös tyhmä puolue.

Jolloin Euroopan ja EU:n ei pidä odottaa kummankaan Yhdysvaltojen puolueen suunnalta muuta kuin todellisten globaalien ongelmien  ratkaisukyvyttömyyttä.

Jolloin Euroopan pitää todella nousta jaloilleen.

Koska voi syystäkin sanoa - Biden ja demokraatit ei olleet wikö olw millään  tehokkaalla tavalla Venäjän ongelman ratkaisu.

Kykeneekö siis Yhdysvallat suurten globaalien ongelmien minkäänlaiseksi ratkaisijaksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat