Vanhasen kanta on siis perusteeton - ja pettymys - tyyliin - kepulainen pettää aina

Vanhasen kanta on siis perusteeton - ja pettymys - tyyliin - kepulainen pettää aina


Vanhanen ruokkii nyt oikeistopopulistisesti väärää ja loogisesti ontuvaa kuvaa Marinin hallituksesta ja sen kaatumismahdollisuuksista taannoin.

Yle

Vanhanen arvioikin, että Marinin hallitus olisi kaatunut ilman koronakriisiä ja Venäjän hyökkäystä Ukrainaan "

Vanhanen esittää että Marinin hallitus olisi kaatunut ilman noita kahta kriisiä.

Millä perusteella. Eihän kellään ollut mitään tietoa millainen Marinin hallitus olisi ollut normaalitilanteessa.

Marinin hallitus teki mitä saattoi tilanteessa. Ja eduskunta hyväksyi toimet.

On sitten oikeistolle tyyppiniljakasta tulla laukomaan - että hyväksyimme toimet mutta emme olisi hyväksyneet.

Miksi eivät kaataneet hallitusta. Jos eivät hyväksyneet.

Siksi etteivät olisi pystyneet parempaan.

Entä jos Orpon kokoomus olisi ollut vallassa.

Vertailukohtamittarina voi käyttää sitä että nyt Orpo on vallassa  - Marinin hallitusta paljon helpommassa tilanteessa - ja tekee kasvavaa vahinkoa saaden kasvavaa kritiikkiä joka puolelle leviten. Ja hoippuu aivan aiheesta kaatumisen partaalla - pysyen pystyssä vain sen varassa että antaa perussuomalaisten laukoa räkänokkamielipiteitään.

Vanhasen kanta on siis perusteeton - ja pettymys - tyyliin - kepulainen pettää aina


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat