Kyllähän tässä on kyse syvällä tasolla siitä että eri ikäryhmät ovat liikaa vieraantuneet toisistaan

 Kyllähän tässä on kyse syvällä tasolla siitä että eri ikäryhmät ovat liikaa vieraantuneet toisistaan


" Sanna Marin huolestui Suomen kouluista: ”Nämä tiedot ovat pysäyttäviä”

Puheenjohtaja Sanna Marin linjaa, että SDP haluaa vahvemman peruskoulun ja tavoittelee myös esiopetuksen laajentamista kaksivuotiseksi. Erityisen huolissaan hän on poikien pärjäämisestä. "

Lapset ja nuoret ja lapsiperheet eivät kontaktoi ja saa tukea kaiken aikaa kaikkialla yhteiskunnassa - kuten pitäisi.

Aikuisten pitäisi avata tietoisuutensa, läsnäolonsa ja kontaktoimisensa lasten, nuorten ja lapsiperheiden suuntaan.

Ja lasten ja nuorten pitäisi mennä juttelemaan kaikenikäisten aikuisten kanssa. Osallistua aikuisten tekemisiin jos siltä tuntuu.

Sitä kautta lapset ja nuoret saavat yhteiskuntaan kuulumisen kokemusta, saa kuulla ja oppia kaikenlaista aikuisilta - ja mikä parasta - saavat emotionaalista pääomaa jolla jaksavat koulussa.

Lapset ja nuoret saa liian vähän emotionaalista pääomaa aikuisilta - edes tervehtimisen muodossa.

Tällaisen kaikkien ikäluokkien Suomen voi aloittaa vaikka siitä että lapset ja nuoret tervehtii aikuisia ja päinvastoin.

On kiva kun tulee kadulla pojannassikoita jotka sanoo reippaasti ja ujostelematta että " terve ".

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations

Saamelaisten ulkohipiänsä kyttääminen on mennyt älyttömyyksiin

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat