Kategorinen kysymys kuuluu - onko työsuojelurikosepäilyt saati -tuomiot julkisia uhrin kannalta

 Kategorinen kysymys kuuluu - onko työsuojelurikosepäilyt saati -tuomiot julkisia uhrin kannalta


Kyseessä on uhrin suojelun epäonnistuminen.

https://yle.fi/a/74-20028836


Työsuojeluilmiannoissa on se puoli ongelmallista - että ne kohdistuu usein etenkin kunnissa sekä kunnan organisaatiokulttuuriin että kunnan yhteisökulttuuriin. Että ilmianto paljastaa ja loukkaa niitä.

Ja erityisesti tapauksessa jossa ihminen halutaan painostaa ulos noista kulttuureista työsuojelurikkomuksinkin. On vastakkainasettelu jo valmis.

Niin se että hänen hänen nimensä tulee julki - tarkoittaa sitä että media asettuu hölmöksi välikappaleeksi ihmisten diskriminatiivisessa painostamisessa - sosiaalisen lynkkauksen välineeksi.


Kuviosta tulee vieläkin surkeampi oikeusvaltion kannalta.

Nimittän sen enempää - poliisi ei koskaan tutki - eikä tuomioistuimet kaiketi millään tasolla pane tutkittavaksi ja aseta tuomiota - että kyseessä olevan kunnan toimiala tai koko kunnan organisaatio tai kunnan asukkaiden yhteisö - määrätään tuomioistuimen toimesta organisaatio, työyhteisö tai kuntayhteisö - yhteisökulttuurin asiantuntijan tutkittavaksi - onko yhteisössä ja sen toiminnassa diskriminatiivisen painostuksen elementtejä. Joita ei voi pitää perustuslaillisina.


Loistava suorastaan historiallinen esimerkki yhteisönäkökulman tutkimisen ja tuomitsemisen tarpeesta on tuore tapaus.

Jossa pitkään koko luokan kiusaaman tytön äiti haastoi koko luokan oikeuteen.

Komea teko häneltä historiallista luokkaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations

Saamelaisten ulkohipiänsä kyttääminen on mennyt älyttömyyksiin

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat