Suomen identiteettikielteisyyden pääpahan koulukiusaamisen ruumiinavaus

Suomen identiteettikielteisyyden pääpahan koulukiusaamisen ruumiinavaus



 Sanoisin identiteettikielteisyyden pääpahasta eli koulukiusaamisesta - että koulukiusaaminen kohdistuu kolmeen asiaan

1. Ihmisen herkkyyteen ja puolustuskyvyttömyyteen

2. Johonkin poikkeavuuteen

3. Lahjakkuuteen

Jotka kaikki ovat tietysti identiteettitekijöitä - ja kiusaamisessa ne tehdään ihmiselle taakaksi.


Lahjakkuuden suhteen väitän - että se on vuosikymmeniä ollut ja on edelleenkin kolmen suuren puolueen sormiensa läpi katsomaa - koululaitoksen harjoittamaa "lahjakkuuksien demokraattista tasaamista että kaikilla olisi samat mahdollisuudet" ehe - ja hämmästyttävintä asiassa on se - että opettajat katsovat sivusta puuttumatta siihen - ja nimeämättä sitä sellaiseksi - että se on "lahjakkuuksien demokraattista tasaamista kun jotkut on saaneet lahjakkuutta liikaa". 

Kun olisi hyvä sanoa se ääneen oppilaille ja puolustaa kiusatun oikeutta lahjakkuuteensa. Onko tätä yksikään opettaja koskaan tehnyt.

Ja erityisen törkeää tämä lahjakkuuksien tasaaminen on siksi - että kun isot puolueet eivät ole siihen puuttuneet - niin sehän on silloin

" Demokratiaan kuuluvaa koululaitoksen ja opettajakunnan toteuttaamaa demokraattista lahjakkuuksien tasaamista kun jotkut sai lahjakkuutta liikaa ja kaikille pitää suoda samat kehittymisen edellytykset".

Nyt kysymys kuuluu - mikä kasvatuseettisen rappion pesä on se kasvatustiede joka tällaisen sallii. Siis tällaisen kouluyhteisön IDENTITEETTISOSIAALISUUDEN.

Onko kaikki kasvatustieteilijät ihan pölkkypäitä,

Tietysti tämän takaa löytyvät ylläpitäjinä myös korkeimmat oikeudenvartijat oikeuskansleri ja oikeusasiamies - jotka putosivat ymmärryksen kelkasta jo tämän tekstin alkumetreillä - myös eettisesti - mitä muuta voi sanoa siitä velttoudesta millä ne on koulukiusaamiseen kautta vuosikymmenten suhtautuneet.

Ja tietty media pitää edelleen sitten ihmisten identiteettien murjomista hyvänä rahasampona. Mitä se pääosin psykopaattisena muuten tekisikään.

*****


Oikeusvaltion pitää myös kohdata se kritiikki jos oikeusinstituution tai sen viranomaisen arvellaan toimineen virheellisesti


 https://yle.fi/a/74-20066668


Sitä kritiikkiä mikään taho ei voi oikeusvaltiossa päästä pakoon.

Eikä sitä - että vaikka koko instituution viranomaiset pitää voida vaatia erotettavaksi.

Ei ole ole mitään säännöstä estämään oikeusviranomaisia erottamasta - jos he toimivat virheellisesti, riittämättömästi mm asioihin tarttumisen määrässä vaikka asioiden laatu vaatisi joka myöskin on virhe, pitkäaikaisesti jättävät toimimasta systemaattisesti riittämättömästi joihinkin asioihin - kuten koulukiusaamiseen - niin että niin oikeusviranomaisten riittämättömästä toiminnasta kuin koulujen toiminnastakin on tullut edelleen piittaamaattomuudellaan oikeusinstituutioiden ja koululaitoksen toimintakulttuuri - vuosikymmeniksi toimien edelleenkin - tuottaen sataprosenttisen varmasti joka vuosi koulukiusattuja traumatisoituneita lapsia ja myöhemmin eri tavoin henkisesti rajoittuneita aikuisia - joiden työ- ja suorituskyky ei ole kuin olla voisi. Ja yksikin koulukiusattu instituutiopiittaamattomuuden vuoksi on oikeusmurha.

Enkä ainakaan ole kuullut oikeusviranomaisten soittavan suurta summeria ja huutavan suureen megafoniin - että jopa alaikäisten murhapyrkimyksiselle pitäisi tehdä jotain. Tarttua siihen lujasti - kun lujasti on tartuttava siihen joka iso paisuva vaarallinen dynaaminen ongelma. Olisi kansan kielellä pöljää jos alaikäisiä tappajia ei saada estettyä heidän ihmisoikeuteensa vedoten - mikä se semmoinen ihmisoikeus on joka sallii ja suojelee toisten ihmisten henkeen ja terveyteen uhan aiheuttamisen - ihmisoikeuteen vedoten. Ja mikä oikeisvaltio.

Kyllä oikeusviranomaistenkin pitää elää ja toimia ajassaan - ja käsittää että oikeusinstituutioillakin on toimintakulttuuri - jopa pitkältä ajalta - jota pitäisi muuttaa - jos siitä on haitallisia seurauksia.


Kritiikistä oikeusviranomaiset ei Suomessa pääse eroon - se on aivan varma - vaikka kuinka toivoisivat.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Searching instrumentalist to be feat artist to my improvisations

Saamelaisten ulkohipiänsä kyttääminen on mennyt älyttömyyksiin

Pelkällä urheilukentän päällysteen hinnalla saisi joka kuntaan ostettua aktiivisille kulttuurinharrastajille omat tilat